perjantai 27. joulukuuta 2013

Mennyt vuosi 2013 - tuleva vuosi 2014


Joulu on jälleen vietetty ja uusi vuosi tekee tuloaan. Nyt on taas aika koota yhteen vähän tämän vuoden tapahtumia, sekä suunnitella tulevaa vuotta :)

Vuosi 2013

Pennut
Tänä vuonna kissalassa syntyi yksi burmapentue, jonka emona oli Metsäkansan Ihana Isabella ”Belle” ja isänä Saksantuontikollimme Laurin Von Tali ”Nasu”. Pennut kasvoivat sijoituskodissa Jokelassa. Kiitos Maria hyvästä hoidosta <3 Kaikki pennut löysivät mukavat kodit ja ainoa tyttöpentu Frostnight's Rainy Lullaby ”Luna” muutti sijoituskotiin Hyvinkäälle.
Nasun pentueita putkahteli ympäri Suomen ja yksi Ruotsiinkin. Meille siis tuo R-pentue ja lisäksi Metsäkansan, Aavan, Bumpulina ja ZirCat's kissaloihin.
Bellen pentuja


Kissat
Tänä vuonna kissalan kissamäärässä tapahtui muutoksia. Jo mainitsemani Luna siis muutti sijoitukseen, mutta myös Frostnight's päämajaan muutti uusi tulokas, Tsekintuonti siamilainen Ralph Sia Alicia*CZ ”Raksu”. Olen todella onnellinen tästä pojasta. Luoteeltaan hän on oikea pusukone ja samalla omapäinen nuori herra. Ulkonäöltäänkin mukava poju. Muu kissakoostumus kotona pysyi samana, Edi, Neffi sekä keväällä konsultiksi siirtynyt Nasu.

 Ralph Sia Alicia *CZ 5 kuukautta
Näyttelyt
Muutamassa näyttelyssäkin on tänä vuonna käyty. Neffi (Birregin Victory Ford, OSH n) valmistui alkukesästä Hyvinkään näyttelyssä Supreme Championiksi! Nasu taasen on valmistunut International Championiksi Ruotsissa keväällä, sekä nyt syksyllä Premioriksi. Neffi ei toistaiseksi käy näyttelyissä, koska minua ei kauheasti kiinnosta pelkkien kunniamainintojen hakeminen. Myös Luna debytoi näyttelyissä, ja tulosena ex1 ja paljon paljon kehuja. Raksu oli pentuna muutaman kerran nominoitu ja kerran myös BIS.
Nasu ja IC-ruusuke Ruotsissa.

Vuosi 2014

Pennut
Ensi vuoden puolella odotellaankin sitten Raksun pentueita. Yksi ulkopuolinen naaras on tavattu ja Neffinkin kanssa Raksulla oli treffit. Jos ne tuottivat tulosta, on pentuja odotettavissa helmikuun lopussa. Mikäli ei tulosta vielä tullut, uusi yritys seuraavasta juoksusta. Riippuen siitä, miten tämän pentueen kanssa menee katsotaan sitten jatkoa. Myös Lunalle on suunnitteilla pentue vuoden loppupuolikkaalla. Isää ei ole vielä valittu, eikä muutenkaan suunnitelmia lyöty lukkoon.Lisäksi Belle on lainattu kasvattajalleen Metsäkansan kissalaan Ruotsin Uppsalaan, mihin sen on myös tarkoitus saada pian pentue.
Raksusta tulee toivottavasti isä 2014


Kissat
Vuosi sitten kirjoituksessani haaveilin kovasti simskukollista. Se haave on nyt täyttynyt. Nyt haaveillaan, että Neffin ja Raksun pentueesta joku jäisi kasvatuskäyttöön. Myös haaveissa siintää simsku tai balineesi naaras, joka siis olisi eri sukuinen ja kävisi ehkä Raksulle morsiameksi myöhemmin. Se haave on kuitenkin hyvin alkutekijöissään, katsotaan ensin miten pentusuunnitelmat etenevät.
Burmista Belle tulee todennäköisesti etsimään uutta kotia pentueensa jälkeen. Valitettavasti sen sijoituskodissa tilanne meni niin, ettei se voi sinne enää palata ja tännekään sitä ei voi ottaa, koska se ja Neffi eivät todellakaan tule toimeen. Belle on todella ihana kissa, kiltti ja melko hiljainen burma, joka tykkää leikkiä noutamista. Toivon, että se löytäisi itselleen unelmakodin, jossa ei olisi muita naaraita, mutta leikattu kolli sopisi hyvin kaveriksi.

Belle on ihana 5-vuotias punainen burmanaaras


Näyttelyt
Näyttelytahti hidastuu selvästi ensi vuonna. Raksu alkaa tavoitella titteleitä, mutta nyt näyttää, että keväästä ei kovin moniin näyttelyihin päästä. Nasu tarvitsee ulkomaan sertin, eli sekään ei voi nyt kotimaan näyttelyihin osallistua. Neffi on edelleen tauolla ja Edi on jo eläköitynyt. Lisäksi, jos meillä on keväällä pennut, keskitytään niihin. Syksystä näytelmiä voikin sitten olla enemmän.

Vielä vilkaisu pidemmälle...
Viime kesän aikoihin olin jo aivan varma, että kasvattaminen osaltani tulee loppumaan tai ainakin jää tauolle. Alkusyksystä päätin antaa itselleni vielä puoli vuotta aikaa pohtia tätä, koska en tahdo tehdä tällaista päätöstä hätiköiden. Puoli vuotta tulee kuluneeksi helmikuun lopulla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että uutta into on löytynyt ja pentueita tulee vielä useampi. Kokonaan ajatus lopettamisesta ei kuitenkaan ole kadonnut. Tuntuu vain, ettei se toistaiseksi ole ajankohtainen. Katsotaan, miten suunnitelmat ja haaveet toteutuvat tulevaisuudessa ja tuleeko minulle sittenkin vain kolleja jossain vaiheessa. Kokonaan harrastuksesta en ole luopumassa, ja kovasti balineesitkin kiinnoistaisivat.
Neffi, Nasu ja Edi ovat ahtautuneet samaan patteripetiin.

Vielä kerran kiitos kaikille ystävillemme vuodesta 2013 ja ollaan yhteistyössä myös vuonna 2014! <3




tiistai 17. joulukuuta 2013

Hyvän Joulun toivotukset!

 
t. Mirkka ja Frostnight's kissat
 
 
 
P.S. Neffi juoksee... Raksu juoksee perässä ja kurnuttaa.
 
P.P.S Kotisivumme muuttivat. Uusi osoite on: Http://frostnights.wix.com/kissat

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pentuja suunnitteilla

Kuten kotisivuilla onkin jo julkaistu, ensi talveksi on suunnitteilla pentue Neffille ja Raksulle. (Birregin Victory Ford, OSH n ja Ralph Sia Alicia*CZ, SIA b). Pentueeseen odotetaan itämaisia pentuja väreissä musta, sininen, suklaa ja lila, sekä siamilaisia pentuja väreissä ruskeanaamio, sininaamio, suklaanaamio ja lilanaamio. Lisätietoja pentueen omalta sivulta.



Koska FIFéssä on mahdollista yhdistää eri itämaisrotuja keskenään (ns. sisarrodut) voi pentueeseen syntyä myös erirotuisia pentuja. Ainoa erohan näillä pennuilla on värissä, standardi on muutoin aivan sama. Tästäkin lisää tietoa kotisivuilla, itämaisten rotuesittelyssä.

Nyt sitten vaan odotamme, että Neffiltä Suprelorin-implantin vaikutus lakkaisi ja se alkaisi taas juosta. Astutus on suunnitteilla melko pian ensimmäisen juoksun jälkeen. Kollikin on vielä aika nuori, ettei tässä mitään kiirettä ole :) Ensi talvena toivottavasti kuitenkin täällä vilistää joukko itämais- ja siamilaispentuja!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Mukava näyttely Kouvolassa

Viikonloppuna 9.-10.11 matkasimme Kouvolaan. Mukana oli vain Raksu (Ralph Sia Alicia *CZ, SIA b). Oli kiva olla pitkästä aikaa näyttelyssä vain yhden kissan kanssa. Hermoilen aina niin kovasti sitä että ehtiväthän nyt kaikki tuomarille jne. jos on useampi kissa.

La:
Tuomarina Anna Wilczek
EX1, NOM, BIS kitten 6-10 month!

Raksu sai oikein kivat arvostelut. Tuomari tykkäsi hirveästi kropasta ja päästä. Turkkikin oli todella hyvä ja värikin tällä kertaa. TP- valinnassa vastassa oli kaunis syssinuori, jota tuomari kehui kovasti. Ralph kuitenkin vei voiton paremmalla silmien muodollaan! Lauantaina kaikki neloset olivat yhdellä tuomarilla, joten se oli saman tien BIS, eli paneelissa käytiin vain esittäytymässä.
Kuvia paneelia odotellessa häkissä:



Illaksi menimme hotellille Kouvolan keskustaan. Raksu oli tosi kiltisti ja nukkui yönsä, joten seuraavana aamuna oltiin taas näyttelyssä pirteänä. Kuvia hotellilta:


SU:
Tuomarina Charles Spijker
EX1, NOM

Sunnuntaina Charles tykkäsi Raksusta kovasti. Taas sai kehuja kroppa ja pään muoto sekä väri. Tuomarin mielestä Raksu oli hassu poika. Se käyttäytyikin tosi nätisti ja tutkiskeli pöytää iloisena.
TP-valinnassa vastassa oli lilanaamio siamilainen sekä pitkäkarvainen itämainen. Tuomari oli sitä mieltä että Raksulla oli harmonisin pää, upea kroppa ja kaunis ääni. Hän myös huomautti, että tämä kuoro, eli kaikki kolme nuorta, lauloi kauniisti ja voisivat olla ensi vuonna Suomen Euroviisuedustus. Olin tosi iloinen Ralphin nominoinnista. Paneelissa vastassa oli kaunis itämaistyttö, joka oli jo JW ja ajattelin että se varmaan voittaa. Iloisena yllätyksenä äänet menivät tasan (molemmat tuomarit äänestivät omia ehdokkaitaan). Päättämään kutsuttu tuomari sitten kuitenkin valitsi voittajaksi ihanan itämaistytön, onnea siihen suuntaan :) Sitten lähdimmekin melkein heti kotiin. Ralph vähän lauleskeli boxissa, harjoitteli varmaan niihin viisuihin. Kotona oltiin jo puoli kuuden aikaan. Kiitos ERYlle hyvin sujuneesta näyttelystä!

Oli mukava viikonloppu siis, ja myös oikein mukavaa seuraa, joten aika kului nopeasti. Kiitos siis seurasta varsinkin Evalle! Tänä vuonna suunnitelmissa on vielä yksi näyttely, joulukuun alun ISROK Kuopiossa:)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Vielä pari kuvaa näyttelystä

Pitää nämäkin kuvat Raksuttimesta laittaa esille. Kuvaaja Petri Jaakkola. (Lisää kuvia löytyy osoitteesta: http://mangustit.kuvat.fi/ ).





maanantai 14. lokakuuta 2013

Näyttelyväsymystä

Oltiin taas Raksun kanssa näyttelemässä URK:n näyttelyssä Kirkkonummella. Periaatteessa ihan kivaa, mutta sai jäädä tämä kerta yksipäiväiseksi vaikka molemmiksi päiviksi olin ilmoittautunut. Juttu vaan alkoi tuntua jotenkin turhalta ja väsyin koko touhuun. Onhan tässä viime aikoina muutama näyttely jo ollutkin. Tänä vuonna ei onneksi ole ilmottauduttu enää kuin yhteen näyttelyyn, eli Eryyn. Jotain kivaa näyttelyissä toki on, ihanat kissaihmiset ja kissat! Ja hienoja kuviakin Raksuttimesta tuli. Mun Noisy Monkey. Ei ollu sitten hetkeäkään hiljaa häkin ulkopuolella.

Nämä kuvat otti Nina Muhonen-Downton.




keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Rakkaalla lapsella on monta nimeä....

Niin myös siamilaislapsella. Ralph, Ralphinek, Raksu, Raipe, Pupsi, Boo.... pitäisi vissiin tehdä joku päätös miksi sitä lopulta kutsutaan. No ehkä mä parin kuukauden päästä pystyn päättämään jo?

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pupsi-BOO 7kk

Ralph on tänään jo seitsemän kuukauden ikäinen nuori. Käyttäytymiseltään vielä täysi lapsi. Punnitsin Pupsin tänään ja painoa on 3,25kg. Vielä muutama kuva sylissä viihtyvästä rakkaasta. Näissä kuvissa ollaan tietokoneella hommissa. Tai minä olen, Pupsi lähinnä kellii sylissä.



tiistai 10. syyskuuta 2013

PIROK 7.-8.9.2013

Lauantaina oli odotettu burmien erikoisnäyttely. Mukana Laurin Von Tali (Nasu) ja Frostnight's Rainy Lullaby (Luna). Nasu oli taas hyvin kaikkia rakastavalla päällä ja kehräsi ja leipoi koko ajan kun pääsi vaan syliin. Luna oli hieman jännittynyt ja pikkuisen suhisi ja ärisi. Lisäksi paikalla oli Nasun pentuja ZirCat's I-pentueesta 6 kpl, joista 5 myös osallistui näyttelyyn. Olivat todella hurmaavia ja itsekin sain esittää yhden vauvoista.

Nasu oli Veikko Saarelan pöydällä, sai kehuja ja sertinsä. Lunaa arvosteli Mira Fonsen, joka kehui tyttöä kovasti. Tuloksena ex1. Nasu oli myös siitosuroskisassa mukana ja sijoittui kakkoseksi. Kiitos Katille ja Markolle, jotka toivat Nasun jälkeläiset näyttelyyn. Pennuista sininen poika Irwin Goodman oli VP ja TP! Onnea:) Oli muutenkin oikein mukava päivä. Tässä kuvassa vielä nuori kaunotar Luna.


Sunnuntaina sitten olikin Nasun lisäksi ensimmäistä kertaa Ralph (Ralph Sia Alicia *CZ). Vähän sitä kyllä jännitti aluksi. Sitten olisi koko ajan pitänyt päästä menemään sinne ja tänne ja Pupsi myös esitteli kaunista ääntään kaikille. Tuomarina Pupsilla oli Caroline Stoa. Hän kehui poikaa hirmuisasti ja arvosteluseteli tuli täyteen isoja SUPER-kommentteja. Ainoa vika pojassa oli liian hailakka silmien väri. Ralph kuitenkin valittiin erittäin hienojen kilpakumppanien joukosta TP:ksi. Paneelissa sen kuitenkin voitti vain muutamaa päivää vajaa aikuinen ihanainen kilpakumppani.

Nasua arvosteli sunnuntaina Sara Viuha. Itse en ehtinyt viemään Nasua arvosteluun, koska samaan aikaan oli tuo Pupsin TP-kisa. Arvostelusetelistä ilmeni, että ihan tykätty Nasusta oli ja sertikin tuli, eli Nasu valmistui Premioriksi! Lisäksi Nasu oli taas 2. paras siitosuros:) Nasun pennut olivat siis jälleen paikalla. Tällä kertaa pennuista lila poika Iggy Pop oli TP:)

Kaikenkaikkiaan taas oikein mukava näyttely ja mukavia ihmisiä paljon paikalla molempina päivinä.
Vielä muutama kuva poikien näyttelyhäkistä. Ottivat päivän tosi rennosti.



 
(...hieman ahdas tuo sturdin riippumatto kahdelle pojalle... )
 

maanantai 26. elokuuta 2013

Nasu ja RUROK 24.8.2013

Meillä oli todella mukava näyttelypäivä Vantaalla viime lauantaina. Nasun (Laurin Von Tali, BUR n) eka kerta kastraattina ja vähän kyllä jännitti. Tähän mennessä nimittäin kissani eivät leikkauksen jälkeen oikein enää viihtyneet näyttelyissä. Mutta Nasukulta oli ihan toista maata. Häkissä se nukkui riippumatossaan melkein koko ajan. Sylissä ollessaan se vain kehräsi ja leipoi, eikä sanonut pahaa sanaa kenellekään. Tätä useampi ihminenkin ihasteli. Tuomarin pöydälläkin Nasu esiintyi oikein nätisti. Tuomarina oli Yan Roca-Folch. Hän tykkäsi Nasusta kovasti ja kehui että siitä näkee, että se on hyvin hoidettu ja rakastettu <3 Nasu sai ensimmäisen CAP sertinsä helposti. Myös kutsu tuomarin parhaan valintaan tuli.

Samalla tuomarilla oli myös Nasun pentu Aavan-kissalasta. Mielestäni oikein nätti ruskea pikkutyttö oli.

TP-valinnassa Nasu esiintyi taas oikein nätiksi. Pienen miettimisen jälkeen Yan valitsi Nasun tuomarin parhaaksi! Paneeliin siis! Vaikka paneelissa ei menestystä tullutkaan, olin oikein tyytyväinen koko päivään.
Nasu näyttelyhäkissä:



Seuraava näyttely onkin PIROK kahden viikon päästä. Lauantaina on burmien erikoisnäyttely ja paikalla yli sata burmaa! Myös Nasu ja Luna osallistuvat ja joukko Nasun jälkeläisiä! Normaalin arvostelun lisäksi on luvassa erikoisluokkia burmille sekä oma paneeli:) Sunnuntaina osallistuu Nasun lisäksi Ralph-Pupsi ensimmäiseen näyttelyynsä. Kyllä jännittää!!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Koko joukko

Ekaa kertaa sain koko porukan samaan kuvaan. Hyvin täällä toimeen tullaan ja kaikki menee hyvin. Minä jo haaveilen pennuista, mut ootetaan nyt et Ralph kasvaa ensin aikuiseksi;)

tiistai 13. elokuuta 2013

Elämä jatkuu...

Ralph on nyt ollut kotona muutaman viikon ja kaikki on mennyt oikein mukavasti. Kaikki ovat hyväksyneet pikkumiehen osaksi laumaa ja varsinkin Nasun kanssa ne ovat ihan parhaita kavereita, mikä on tosi mukavaa, koska Nasu oli vähän yksinäinen välillä kun eivät nuo vanhemmat kissat sen kanssa halua leikkiä.

Täällä siis vedetään usein rallia ja jostain syystä rata kulkee sänkyni kautta, joten olen nukkuessa saanut vammoja yli pinkovien kissojen kynsistä... No ei mitään vakavaa onneksi, eikä sentään naaman yli ole juostu.

Ralph on kovin äänekäs kaveri ja sillä on aina mielipide kaikkeen. Ja vahvoja mielipiteitä onkin. Jos poika ei jostain tykkää se kyllä ilmaisee mielipiteensä hyvin selvästi kovalla äänellä. Myös kehräys on kovaäänistä ja sitä kuuluukin sitten jos kissaa vähänkin koskettaa. Yleensä se nukkuu Nasun kanssa tai ihan kiinni minussa. Kaikenkaikkiaan aika loistava persoonallinen pakkaus.

Nyt on ekoihin näyttelyihinkin ilmottauduttu, eli vähän jännittää. Varsinkin kun näyttelyvenytys oli alkuun yksi niistä jutuista joita poika ei halunnut tehdä. Onneksi se on hulluna pakastekuivattuihin nameihin ja niiden avulla on saatu vähän venytystäkin harjoiteltua. Laitetaan vielä pari kuvaa herrasta.





maanantai 29. heinäkuuta 2013

Tsekintuliainen

Meillä on nyt talossa uusi vauva. Suklaanaamio siamilaislapsi on nimeltään Ralph Sia Alicia *CZ. Nyt totutellaan elämään uudessa kodissa uusien kavereiden kanssa. On aikamoinen hurmuri tämä poika. Nukkui ensimmäisen yönsä kainalossa peiton alla. Purisee ja hurisee koko ajan ja haluaa olla sylissä.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Nefnef naamionkantaja!

Olen aina epäillyt, että Neffi (Birregin Victory Ford, OSH n) kantaa naamiota. Neffin vanhemmat ovat naamionkantaja itämaisia molemmat, joten teoriassa mahdollisuudet olivat aika hyvät. Päätin nyt kuitenkin testata asian, kun se kuitenkin on aika helppoa ja asia minua mietitytti. Neffiltä vain nopeasti poskisolunäyte pumpulipuikkoon ja lähetettiin se laboratorioon tutkimuksiin. Ja jo samalla viikolla tuli tulos: Neffi kantaa siamilaisnaamiota.

Täten tulevan siamilaissulhonsa kanssa Neffillä on mahdollisuus saada myös siamilaisväritteisiä pentuja. Mutta ensin tarvitaan se sulho. Minulla onkin kiikarissa yksi komea siamilaispoika, mutta katsotaan, katsotaan.... ;)

perjantai 14. kesäkuuta 2013

ERY-SYD näyttely 8.-9.6. Hyvinkäällä

Mukanani oli Neffi ja myös Luna ja Reino olivat paikalla. Tämä oli meille kotinäyttely, ja onneksi vielä Drive-in niin kerrankin näyttelyaamuna ei tarvinnut olla liikkeellä kamalan aikaisin.

Lauantai:

Birregin Victory Ford, Neffi CACS --> SC!!!
Frostnight's Oh So Cute! Reino CAPIB
Frostnight's Rainy Lullaby, Luna EX1

Kaikilla oli tuomarina Natalia Sidorova, joten ei tarvinnut seurata useampaa tuomaria. Neffi sai mukavan arvostelun ja viimeisen CACS sertinsä valmistuen Supreme Championiksi. TP-valinnassakin käytiin pyörähtämässä. Loppupäivästä Neffi myös palkittiin ERY-SYDin vuoden kissana 2012 kategoriassa IV.

Neffi tuomaripöydällä. Kuva: Petri Jaakkola

Reinokin sai oikein mukavan arvostelun. Myös TP-valintaan poika kutsuttiin ja tuomarin mielestä se oli oikein komea poika, mutta valitettavasti Reino oli sen verran huonolla päällä, ettei sen takia oikein voinut paneeliin laittaa.

Reino TP-valinnassa. Kuva: Petri Jaakkola

Luna sai myös oikein kivan arvostelun. Tuomarin mielestä tyttö oli kivasti tasapainoinen ja nätti pakkaus. TP-valinnassa voiton vei toinen burmapentu, joka oli myös tosi nätti.

Luna TP-valinnassa. Kuva: Heikki Siltala


Sunnuntai:

Birregin Victory Ford, Neffi KM, NOM
Frostnight's Rainy Lullaby, Luna EX1

Neffin tuomarina oli Vera Vasilieva. Hän tykkäsi Neffistä, varsinkin kropasta. Neffi pääsi taas TP-valintaan ja yllätyksekseni valittiin TP:ksi! Paneelissakin äänet menivät ensin tasan toisen naaraan kanssa, mutta sitten ratkaiseva tuomari valitsi sen toinen voittajaksi. Joka tapauksessa mukava oli että Neffi nominoitiin, jotenkin hyvä lopetus aktiiviselle näyttelyissä käymiselle. Neffi jää nyt ainakin toistaiseksi näyttelytauolle, katsotaan sitten viitsinkö sitä leikattuna vielä näyttelyttää.

Luna sai todella hyvän arvostelun. Tuomarina oli Katia Pocci. Hän piti Lunaa todella lupaavana pentuna. Luna jäikin odottamaan TP-valintaa. Valinnassa oli vastassa kolme ocicattia. Tuomari mietti pitkään viimeisen ocin ja Lunan välillä ja sanoi, että ratkaisu on vaikea. Lopulta hän päätti valita ocin ja perusteli tätä mm. sillä että Lunalla on hieman pitkä nenä. Lunallahan oli pikkupentuna ihan superlyhyt kuono, mutta jossain vaiheessa se pääsi venähtämään :-P No, ei se nyt vieläkään mikään hirmu pitkä ole. Nätti ja sopusuhtainen tyttö mielestäni.

Seuraavana näyttelynä on SUROK Helsingissä, minne Nasu osallistuu. Tämän jälkeen Nasun ja Lunan näkee Burmien erikoisnäyttelyssä PIROKissa 7.9. Sinne vaan kaikki burmaihmiset nyt osallistumaan tai katselemaan!!

Nasu muuten sai Helunan kanssa seitsemän pennun pentueen pari viikkoa sitten. Kannatti siis vielä treffata neito kolmatta kertaa ja vaihtaa treffipaikka meille. Enempää pentuja ei ole tulossa, Nasu leikattiin pian treffejen jälkeen.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Pennut lensivät pesästä

Viime viikon aikana kaikki pennut lähtivät uusiin koteihinsa. Nyt keskitymme viettämään hiljaiseloa silloin tällöin näytelmissä käyden. Uusia pentusuunnitelmia ei tällä hetkellä ole vielä mielessä.

Neffi sai sunnuntaina sertin PIROKin näyttelyssä Tampereella. Tuomarina oli Louis Coste. Seuraavana parin viikon päästä on vuorossa Hyvinkään näyttely. Mikäli Neffi valmistuu siellä, se saa jäädä näyttelytauolle ainakin toistaiseksi. Nasun kanssa aletaan syksymmällä keräämään sertejä kastraattiluokissa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kaikki pennut ovat löytäneet kotinsa

Kävin eilen pentuja katsomassa ja kamerakin oli mukana. Valitettavasti akku oli loppu ja kuvia ei sitten tullutkaan:( Käytän siis tässä vähän vanhempia kuvia kymmenviikkoisista pennuista. Tässä vielä pieni kertaus jokaisesta pikkuburmahurmurista.

Frostnight's Rainy Lullaby (BUR h)
 
Entinen Nuppu, nykyään Luna, muuttaa Hyvinkäälle sijoituskotiin mukavaan perheeseen, jossa on kaverina pari cornaripoikaa. Luna on ystävällinen tyttö, jolla kuitenkin taitaa olla omia mielipiteitä asioista. Luna on aika neiti välillä, eikä välitä niin osallistua poikien riehumiseen.

Frostnight's Rising Moon (BUR d)
 

Onni on komea mutta raitapaitainen poika ja pentueen isoin. Se on myös kovin sylikissa. Yleensä se kiipeää syliin kuin syliin istumaan ja nukkumaan. Onni on myös leikkisä ja varsinkin huiskalelu on kovassa käytössä. Onni muuttaa myös Hyvinkäälle.

Frostnight's Roaring Romi (BUR e)
 
Romi on rohkea poika joka myös tulee syliin. Se on ollut alusta asti utelias ja erittäin leikkisä. Se muuttaakin Jyväskylään suureen perheeseen, nuoren pojan omaksi kissaksi. Kaverina sillä on pieni koira ja toinen burma. Romi on varmasti juuri sopiva kaveri tähän perheeseen!
 
 
Frostnight's Rebel Of Snow (BUR d)
 
Timi <3 Komea poika jolla harmikseni on jaloissa raitaa. Se tykkää kovasti masun rapsutuksesta aivan kuten äitinsä ja kellii mielellään selällään kun joku sitä viitsii rapsuttaa. Timi on myös hyvin leikkisä kaveri ja rohkea. Se muuttaa Ojakkalaan ja saa kaverikseen pari hieman iäkkäämpää ja todella isoa maatiaiskollia.
 
Pennut muuttavat uusiin koteihinsa parin viikon sisällä. Toivotaan, että kaikilla tutustuminen uuteen perheeseen menee hyvin ja kaikista tulee varmasti rakastettuja perheenjäseniä.
 
Luna on myös ilmoitettu jo ensimmäiseen näyttelyynsä. Se tulee katselemaan näyttelymaailmaa ERY-SYDin Hyvinkään näyttelyyn 8. ja 9.6. Näyttely on Drive-in ja varmaan sopiva paikka aloittaa näyttelyissä käyminen. Mukaan lähtee myös Neffi ja Bellen ekasta pentueesta Reino on paikalla lauantaina. Neffi menee myös Tampereen näyttelyyn parin viikon päästä. Näyttelyistä meillä onkin taas melko pitkä tauko, joten odotan jo innolla.

 

lauantai 27. huhtikuuta 2013

R-pennut rokotuksilla

Tänään koko joukko matkusti ensimmäistä kertaa eläinlääkärille. Pennut olivat kiinnostuneita ja rohkeita. Kaikilta rokotus ja terveystarkastus sujui oikein hyvin, eikä kukaan tuntunut edes huomaavan pientä pistosta. Lisäksi kaikki todettiin terveiksi, mukaviksi ja sieviksi pikkukissoiksi.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

R-Pennut 8 viikkoa

Pennut ovat nyt todella leikkisässä iässä. Tänään vein pennuille uuden huiskun ja leikittiin vähän sen kanssa. Varsinkin punaiset pojat olivat tosi innoissaan lelusta. Muutamia kuvia tarttui matkaan





Nuppu lähinnä katseli vierestä

Mitäs hyvää täällä on?
 
 
 Yritettiin me ryhmäkuvaakin saada. Tässä onnistunein kuva, vaikkei sekään ihan onnistunut ole:)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ruotsinmatka

Viime kerrasta onkin taas aikaa. Tässä välillä pennut ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Ne osaavat syödä kiinteää ruokaa ja käydä laatikolla asioillaan. Poikapennuista Onni on varattu kaksi muuta ovat yhä vapaina. Ne ovat hyvin rohkeita, ihmisystävällisiä ja vilkkaita pojankoltiaisia.

Mutta sitten otsikon mukaiseen aiheeseen. Matkustimme pääsiäisenä Nasun (Laurin Von Tali) ja Neffin (Birregin Victory Ford) kanssa Ruotsiin Tukholman näyttelyyn, jossa olimme Nasun toisen omistajan Tuulin kanssa. Menomatka ei oikein sujunut. Ensin en löytänyt mistään parkkipaikkaa Turun sataman lähistöltä ja lopulta raahasin kauhealla kiireellä kaksi kissaboksia ja rinkan vaikka kuinka pitkän matkan takaa. Tuo matka ja sataman hälinä olivat valitettavasti liikaa Neffille, joka joutui pienoiseen paniikkiin ja pissasi boksiinsa. Hyttiin päästyämme yritin hieman pestä sen jalkoja ja häntää, mutta silloin kissa sai paniikkikohtauksen ja lähti karkuun kaikin voimin ja hyppi päin seiniä. Ei olisi kannattanut pestä siinä mielentilassa olevaa kissaa, mutta tajusin miten sekaisin se oli vasta kun aloin pestä sitä. Yö meni muuten hyvin, mutta vessaan lukittu Nasu piti meteliä ja kuopi ovea koko yön, eli en juuri saanut nukuttua.

Onneksi näyttelypäivä meni paremmin. Molemmat kissat saivat sertinsä, eli saatiin mitä tultiin hakemaan. Nasu valmistui International Championiksi ja Neffillä on nyt lähes kaikki sertit koossa Supreme Champion-titteliä varten, kun se tarvittava ulkomainenkin siis saatiin. Päivä oli mukava ja sujui melko nopeasti ja hyvin mielestäni. Vähän mietin kannattaako Neffiä näyttelyttää enää kastraattina kovasti. Vaikka se näyttelyissä esiintyy mielellään ja on todella kiltti, varsinkin pidemmät matkat ovat joskus hankalia, eli kauheasti ei ainakaan ulkomaille tee mieli sen kanssa lähteä.

Illalla takaisin laivalle. Tällä kertaa matka sujuikin yllättävän hyvin edelliseen verrattuna. Neffi ei pelännyt yhtään vaan tutki hyttiä ja kävi välillä kurisemassa pääni vieressä. (Yritin mennä ajoissa nukkumaan koska pitkä päivä ja edellinen yö väsyttivät).  Nasu oli taas suljettuna vessaan sekä merkkaustaitojensa takia, että koska kiusasi Neffiä ollessaan sieltä poissa. Joko se oli hiljaisempi tällä matkalla tai sitten olin vain niin väsynyt, etten huomannut meteliä vaan nukuin onnellisesti. Myös automatka kotiin sujui ongelmitta ja kotona odottikin yksi erittäin läheisyydenkipeä Edi. Onneksi sitäkin oli lauantaina käyty rapsuttelemassa ja ruokkimassa.

Nasu on nyt tavannut kaikki leidinsä ja valmistunut IC:ksi. Lisäksi se merkkailee todella paljon ja laulaa kaikki illat, joten on tullut aika leikkauttaa se. Aika onkin varattu huomiselle.

Nasu ja IC ruusuke

Onni nukkuu tulevan omistajansa sylissä

Muut pennut maitobaarissa
 
Pentujen kuvat otti Maria