Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avautumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Avautumisia. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Mennyt vuosi 2017 ja tuleva vuosi 2018

Kylläpä vuodet vaan liikkuu nopeasti. Tänä vuonna onkin ehtinyt tapahtua paljon ja ensi vuodeksi on luvassa lisää suunnitelmia.

Vuosi 2017

Pennut

Meillä oli vuonna 2017 yksi pentue. Emona oli Armi ja isänä sijoituspoju Jape. Pentue oli ihan mahtava. Kaikki olivat hyväluontoisia ja kauniita ja pentuaika meni tosi hyvin. Yhteensä viisi pentua syntyi 13.6. Itämaisia pitkäkarvoja ja lyhytkarvoja. Armi oli hyvä emo ja sai apua hoitosedän hommiin ryhtyneeltä Raxulta. Pennuista jäi kotiin komia kolli Lemmysteri.
Jape kävi myös riuureissulla Ruotsin puolella ja sai pentueen Spotless-kissalassa. Kaksi itämaista pitkäkarvapoikaa Spotless Märtan kanssa.

Armin ja Japen pentue

Kissat

Vuoteen kuului myös suuri menetys. Vähän pentujen syntymän jälkeen 12-vuotias burmakollini Edi menehtyi. Edi oli jo pitkään ajoittain voinut huonosti, silti lähtö oli yllättävä ja surullinen. Jään ikuisesti kaipaamaan ensimmäistä burmaani. Edi oli lempeä ja kiltti ja rakasti kaikkia ihmisiä ja myös kissoja. Varsinkin meillä syntyneet pennut olivat aina sen hoidossa.
Kun Edi lähti, löysin lohduttajan pienestä itämaisvauvasta, Lemmystä. Tarkoitus oli jättää kotiin tyttö tästä pentueesta, mutta Lemmy istui kaulallani ja lohdutti ja sanoi, että hän jää. En ole Lemmyn jäämistä katunut sekuntiakaan.
Jape siirtyi minun omistukseeni ja kastroitiin pentueidensa jälkeen.

"Edi" GIP & IC  LV* Malsan Mel, BUR n

Näyttelyt

Näyttelyissä meillä oli menestystä varsinkin TICAn puolella. Jape sai kuin saikin TICAn ylimmän tittelin ja valmistui Supreme Grand Champion Alteriksi voitettuaan Allbreed-ringin viimeisimmässä näyttelyssään. Myös Raxu oli näyttelyssä mukana ja valmistui Grand Championiksi ja palkittiin myös Judges Sweetheart-palkinnolla. Kauden 2016-2017 TICA EN-regionin palkitsemisissa sekä Jape että Armi olivat rotunsa parhaat kissat!
FIFen puolella näyttelyissä kävi lähinnä Lemmy nyt syksyllä. Se on saanut runsaasti kehuja ja ollut useasti TP ja kerran myös BIS! Monen tuomarin, ystävän ja kilpakumppanin sanat Lemmystä ovat lämmittäneet sydäntä. Kiitos <3 Jape valmistui alkuvuidesta GIC:si.
Itse lämmittelin vanhaa harrastusta ja osallistuin muutamaan näyttelyyn tuomariassistentin roolissa. Kivaa oli, ja tämä jatkunee myös ensi vuonna.

TICA EN-regionin vuoden kissa -ruusukkeet ja Japen SCGA-ruusuke

Vuosi 2018

Pennut

Suunnitteilla on yksi pentue myös uudelle vuodelle. Emona Armi (Noxx Dancing Queen) ja isukkina Raxu (Ralph Sia Alicia). Ensimmäiset treffit järjestettiin ennen joulua ja ihan kohta pitäisi selvitä, onko Armi tiineenä. Jos on, pennut syntyisivät helmikuun puolenvälin paikkeilla. Odotamme jännityksellä pentuetta. Luvassa olisi kauniita, rohkeita ja ihania vauvoja itämaisina ja ehkä myös siamilaisina. Lue lisää kotisivuiltamme ja aiemmasta blogikirjoituksesta!
Enempiä pentueita ei ole luvassa ensi vuodelle. Armi todennäköisesti laitetaan implantille ja Raxu leikataan pentujen synnyttyä. Raxu on tavannut myös kaksi muuta tyttöä, ja niistäkin odottelemme suurella mielenkiinnolla uutisia. Enempää pentueita Raxulle ei ole tulossa.

Raxu ja Lemmy-vauva.

Kissat

Tämä onkin jännittävä aihe. Jos nyt tuosta Armin ja Raxun pentueesta saisin sen kaipaamani tyttöpennun? Verkkoja on vedessä myös muuhun suuntaan...

Jape, Lemmy ja Armi

Näyttelyt

Alkuvuodesta Lemmy on menossa muutamaan näyttelyyn ja minä myös assariksi. Myös Japen kanssa yritetään taas. Sillä on ollut ongelmana ilmeisesti allerginen silmän punoitus, joka on nyt saatu menemään ohi. Toinen ongelma on, että se välillä nuolee karvoja selästään. Jos pentuja on luvassa, näyttelyitä taitaa ainakin keväällä olla tulossa vain pari. Toinen syy näyttelyiden vähentämiseen on, että muutamme vuoden alussa Tampereelle. Autottomana opiskelijana pitää harkita vähän tarkemmin, mihin näyttelyihin pääsee. Yksi asia on varma. Tulevaan FIFen World Winner Showhun osallistumme. Sehän järjestetään Tampereella 2018!

Lemmy TP-valinnassa. Kuva: Mirka Kivilahti

 

Uusi vuosi, uudet kujeet...

Suurin muutos ensi vuonna siis tulee olemaan muutto Tampereelle. Pennut syntyvät siellä ja kasvattaja alkaa siis opiskella uutta ammattia. Lisäksi toimin BaJaVa ry:n hallituksen jäsenenä ja pentuvälittäjänä. Puuhastelen myös Bajavan lehden ja nettisivujen kanssa. 
Täytyy myös sanoa, että kissaharrastuksen kautta olen saanut paljon ihania ystäviä ja kavereita. Joten kiitos sekä vanhoille, että uusille tuttavuuksille seurasta ja ystävyydestä, kauniista sanoista, jokaisesta halauksesta ja jännittämisestä ja juhlimisesta kissanäyttelyissä. Terveiset kanssakasvattajille, joilta olen saanut tukea ja jakaa ajatuksia ja tuntemuksia kasvatuksesta, sekä yhteistyöstä, joka on todella tärkeää tässä hommassa! Kiitokset myös kilpakumppaneille näyttelyissä, nähdään taas 2018, hyvässä hengessä :)

perjantai 20. tammikuuta 2017

Miksi rekisteröity rotukissa? Eikö paperiton ”rotukissa” ole ihan sama?

Olen tätä aihetta puinut ennenkin, mutta se on hyvä ottaa välillä uudelleen esille. Paperittomia ”rotukissoja” myydään jatkuvasti. Mutta miksi ihmeessä pitäisi niistä rekisteripapereista maksaa, jos tahtoo ihan vaan kotikissan, eikä esimerkiksi aio käydä näyttelyissä?

Rekisteröinti ei ole kallista, se ei ole vaikeaa ja valittavanakin on useampia järjestöjä. (Kuten FIFen alainen Kissaliitto, TICA ja CFA, jotka toimivat myös Suomessa). Kasvattajanimen saadakseen on toki käytävä kasvattajakurssi, jos haluaa Kissaliiton alaiseksi kasvattajaksi. Se on vain hyvä asia, koska kurssilla oppii paljon kissojen hyvinvoinnista ja kasvattamisesta. Eikä se siis ole hankalaa, kuten jotkut paperittomien tuottajat väittävät.

Rekisterikirja ei maksa montaa kymppiä. Itseasiassa se on kasvatuskuluista kaikkein pienin. Pitäisi siis miettiä, miten rekisteröimättömän kissan hinta putoaa monta sataa, kun tämä kulu poistetaan? Mitä kuluja silloin jää maksamatta, mitä tärkeää tekemättä, että hintaa voidaan pudottaa niin paljon? Korostan, että kissankasvatus ei ole halpaa. Esimerkiksi terveystestit ovat tärkeitä ja kalliita. Samoin rokotukset, mikrosirut jne eläinlääkärikulut. (Ja yllättävät eläinlääkärikulut, kuten omalle kohdalle sattunut sektiosynnytys pääsiäspyhinä 900 euroa, voivat viedä kasvattajan pahasti miinuspuolelle.) Pennuille tulee syöttää laadukasta ruokaa ja lihaa. Eikä laadukas hiekkakaan ole halpaa. Teemme tätä harrastuksena, tästä ei tienaa, sen sijaan aikaa ja vaivaa kuluu. Kasvatuskissatkin ovat kalliita, varsinkin kun uutta verta pitää joskus tuoda ulkomailta asti. Kuitenkin rekisteröimättömän kissan tuottajat, usein siis pentutehtailijat, saavat voittoa pienemmälläkin hinnalla, sillä voittoahan he tietenkin tahtovat. Mitkä menoista siis voi poistaa, että hinnasta saadaan halvempi? Valitettavasti yleensä ensimmäisenä kissojen terveyteen liittyvät kulut.

Pimeä kasvattaja usein myös rikkoo kasvatussääntöjä saadakseen enemmän rahaa helpommalla. Esimerkiksi pennuttaen emoa liian tiuhaan, jolloin emo ei saa tarvitsemaansa lepoa pentueiden välillä. Hän voi myös käyttää sairaita, nuoria tai kasvatukseen sopimattomia kissoja. Myös toisilleen sopimattomia kissoja voidaan käyttää, esimerkiksi lähisukulaisia tai itämaisissa kahta PRA-kantajaa. Hänelle ei ole väliä sokeutuuko pentu PRA:n takia myöhemmin tai onko se muuten sairas. Vanhemmat voivat olla ihan muuta kuin sanotaan. Esimerkiksi pitkäkarvaista kotikissaa voi väittää norjalaiseksi metsäkissaksi, eikä asiaa tuntematon välttämättä osaa nähdä eroa.

Mitä sinä sitten sillä rekisterikirjalla teet? Se kertoo näistä mainitsemistani asioita, terveydestä ja kasvattajan osaamisesta ja paneutumisesta asiaan. (Toki myös rekisteröidyissä kasvattajissa saattaa olla joku mätä omena ja joku ei-kasvattaja saattaa tehdä pennut täydellä sydämellä ja käyttää rahansa terveysasioihin. Myös vahinkoja saattaa sattua rekisteröidyillekin kasvattajille, mutta silloin he huolehtivat sekarotuisistakin pennuista niin hyvin kuin mahdollista. Poikkeuksia siis on.) Rekisterikirja on kuitenkin ainoa tae, että kissa on juuri se miksi sitä väitetään. Oikeasti sen rotuinen ja niistä vanhemmista, joista sen kerrotaan olevan. Ei siis riitä, että ”kasvattaja” sanoo pennun olevan rotukissa, koska sen vanhemmatkin ovat. Sillon pitäisi hälytyskellojen soida. Miksi pentuja ei saa rekisteriin, jos kaikki kerran on tehty oikein?

Rotukissalla on aina rekisterikirja. Ja rekisterikirja kertoo paljosta muustakin, kuin kissan olevan rotukissa. Pentuja ei myöskään voi jälkikäteen itse rekisteröidä, jos kasvattaja ei ole sitä tehnyt.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Mennyt vuosi 2016 ja tuleva vuosi 2017

Jälleen on vuosi vierähtänyt nopeasti. Joulu on vietetty ja pikkuhiljaa on taas aika muistella vuotta 2016 ja suunnitella tulevia vuodelle 2017.

Vuosi 2016

Pennut

Pentuja ei vuonna 2016 nähty kissalassa, eikä kolleillekaan ole pentuja tullut. Raxulla on edelleen implantti. Jape sen sijaan olisi erittäin kiinnostunut tapaamaan tyttöystäviä. Jape on sijoituksessa ja sen omistaa Mummeli-kissala.

Mun pojat. Mummeli Sofinho Yaron, OLH ns 25 ja Ralph Sia Alicia, SIA b.

Kissat

Tänä vuonna kissajoukossa onkin tapahtunut enemmän muutoksia. Alkuvuodesta menetin niin rakkaan itämaiseni Neffin. Jo ennen Neffin sairastumista olin katsellut kissalaan uutta naaraspentua pojille morsiameksi. Jo keväällä Armi muutti meille. En ole katunut Armin tuloa pätkääkään, vaikka se pian Neffin poismenon jälkeen tulikin. Armi on ihan omanlaatuisensa tapaus ja sen kanssa on ollut paljon vauhtia ja tekemistä. Silti on ikävä Neffiä.

Neffi. Birregin Victory Ford, OSH n

Näyttelyt

Kun pentuja ei ole ollut, on ehditty käydä enemmän näyttelyissä. Jape ja Armi ovatkin reissanneet aika paljon. Menestystäkin on tullut, molemmat ovat olleet useita kertoja TP ja Armi kerran myös BIS. Jape on käynyt myös TICA-näyttelyissä. Ensimmäisessä näyttelyssään se oli Best of Best Kitten. Aikuisena se on napsinut tasaiseen tahtiin finaalipaikkoja ja valmistunut tänä vuonna jo QGC:ksi.

Noxx Dancing Queen, OSH c 24, BIS-pentu POH-KIS-näyttelyssä 2016

Vuosi 2017

Pennut

Nyt onkin pitkästä aikaa pentusuunnitelmia. <3 Kevät/kesä suunnitelmissa Armille ja Japelle lapsia, mikäli kaikki menee kuten toivottu. Pennut ovat todennäköisimmin pitkäkarvaisia tai lyhytkarvaisia itämaisia perusväreissä, hopealla tai ilman ja todennäköisesti kuviollisia, kuten vanhempansa.
Myös Raxulle ja Armille olisi haaveissa saada pennut, mutta tätä mietitään sitten tulevaisuudessa. Kovin kauan en kuitenkaan voi odotella, sillä Raxun implantti ei kestä ikuisesti enkä kovin kauaa aio sitä pitää leikkaamattomana. Mutta katsellaan kun sen aika on, kaikki on niin kiinni kaikesta :-P Todennäköisesti siinä kuitenkin on taas pennut sitten vähäksi aikaa tässä kissalassa, ellei Armi satu tekemään minulle sopivaa pitkäkarvatyttöä.... :-O

Armi vauvana. Noxx Dancing Queen, OSH c 24

Kissat

Kissamäärä saattaa kasvaa. Tietenkin toivotaan, ettei kukaan vahvuudesta poistu. Haaveilen, että voisin pitää oman kasvatin Armin pentueesta. Omia kasvatteja minulla en ole onnistunut tähän mennessä kotiin jättämään, mikä on tosi harmi. Tyttöjä on jäänyt sijoitukseen toki, mutta ei se ole sama asia. Toivottavasti pentueeseen syntyisi sopiva pitkäkarvapentu minulle siis :) Muita tulokkaita ei tällä hetkellä ole suunnitteilla, mutta mistä sitä koskaan tietää ;)

LV*Malsan Mel, BUR n, Noxx Dancing Queen, OSH c 24 ja Ralph Sia Alicia*CZ, SIA b

Näyttelyt

Alkuvuodesta näytellään Armin kanssa. Jos pentuja on luvassa, varmaan paljon ei niiden aikana näyttelyissä käydä. Jape toivottavasti valmistuu alkuvuodesta GIC:si ja ehkä näyttelyuran jatko menee kastraattiaikoihin, saa nähdä. TICA-näyttelyä olisi myös suunnitteilla keväälle...
Edi TP-valinnassa joskus nuorena miehenä. LV* Malsan Mel, BUR n

Kiitos kaikille ystäville iloissa ja suruissa mukana elämisestä viime vuonna. <3 Ja oikein hyvää ja jännittävää Uutta Vuotta 2017 kaikille lukijoille!

perjantai 26. helmikuuta 2016

Hyvää matkaa rakas

Rakas Lepakkolapsi, Neffi lähti Sateenkaarisillalle eilen. Niin kova ikävä rakasta talon kuningatarta.


SC SP Birregin Victory Ford, OSH n
14.7.2010 - 25.2.2016
Neffi näyttelyssä 2013. Kuva: Petri Jaakkola

perjantai 5. helmikuuta 2016

Kissan tärkein ominaisuus?

Eilen kirjoitin kateudesta ja kilpailusta ja tänään minulla on asiaan vielä hieman lisättävää. Kirjoitukseni koski lähinnä näyttely- ja kasvatusmaailmaa, mutta pitää muistaa, että kissojen harrastamisessa on kyse paljon muustakin.

Olen todella tyytyväinen siihen, että olen kasvattanut ihania ja omistajilleen rakkaita kissoja, riippumatta siitä, ovatko ne koskaan näyttelyissä käyneetkään. Mitä itse kukin sitten pitää tärkeänä kasvatuksessaan? Itselleni tärkeää on, että kissa on hyvä ja rakastettu lemmikki. Se kuitenkin on kissan tärkein ominaisuus. Kissa on nimenomaan lemmikki, ei näyttelyesine tai kasvatusväline. Hyvän lemmikin tekee mielestäni varsinkin sen ihana ja lemmikiksi sopiva luonne sekä terveys. Omatkin kissani ovat pääasiassa lemmikkejä ja perheenjäseniä. Näyttelyissä pärjääminen on vain yksi lisäarvo. Itse pidän näyttelyissä käymisestä ja olen onneksi oppinut nauttimaan siitä ilman kateutta tai riitoja, muidenkin voitoista ja menestyksestä iloiten. Parhaimmillaan näyttelyt ovatkin ystävien kanssa ihania kissoja ihastellen.

torstai 4. helmikuuta 2016

Kateus ja kilpailu

On kissaharrastuksessa ikävätkin puolensa. Kateellisia ihmisiä tuntuu olevan tässäkin joukossa riittävästi. Jotkut tyytyvät kihisemään itsekseen, jotkut yrittävät tehdä toisten elämän ikäväksi. Helpottaako se sitten sitä kateutta, en tiedä. Ikävää kuulla ja nähdä, kun muista esimerkiksi puhutaan pahaa. Joskus toki jutuissa on tosipohja mutta usein ne ovat lähinnä kateellista juoruilua.

Olen aina yrittänyt vältellä kaikenlaisia kiistoja ja pysyä erossa negatiivisista ihmisistä ja piireistä. Toki minullakin omat ihmiset on, joiden puolella tarvittaessa olen ja joita mielelläni autan. Jonkinlaisissa piireissä siis todennäköisesti on mukana, ellei ihan yksin tahdo harrastaa.

En kuitenkaan usko, että minua kohtaan kukaan hirveän kateellinen on, en tietääkseni ole mitenkään erityisesti missään edes menestynyt. Eikä kukaan naamaa päin ole tullut valittamaan. Tosin useinhan kateellisuus ilmenee selän takana. Itse olin jossain vaiheessa kuitenkin kateellinen joillekin ihmisille, joilla tuntui menevän aina paremmin, myönnän sen. Ihan itsekseni kuitenkin siitä ahdistuin, en ole kenellekään mitään pahaa tahtonut. Olen miettinyt, voiko kateellisuus olla myös positiivista, sellainen voimavara, että ajattelee, voikun tuo on hieno ja menestynyt, haluan pyrkiä itsekin samaan. Kyllähän kilpailusta on hyötyäkin, kun se auttaa pyrkimään itsekin parempaan. Negatiivista kateutta näkee tosin aika paljon. Ja se on tosi ikävä piirre muuten kivassa harrastuksessa. Kai se kilpailu aiheuttaa sitä missä tahansa harrastuksessa.

Itse olen aika hyvin päässytkin kateudesta eroon sen jälkeen kun totesin, ettei siitä ole minulle kuin haittaa. On paljon mukavampi iloita siitä kun muilla menee hyvin, yhdessä iloitseminen on tuplailoa ;) Ja iloita myös niistä omista pienistä onnistumisista ja keskittyä siihen, mitä itse haluaa saavuttaa. Minä esimerkiksi haluaisin kasvattaa itse itselleni oman näyttelykissan vielä joskus. Ei sen mikään huippuvoittaja tarvitsisi olla, vaan sellainen kiva kissa jonka kanssa olisi kiva harrastaa. Edelleen aion pysytellä erossa kaikenlaisista riidoista, mutta pitää samalla hauskaa omien ystävieni kanssa. Aina kuitenkin uusiakin ystäviä mahtuu joukkoon.

Toivotan kaikille positiivisia ajatuksia ja onnea. Niiden kanssa eläminen on paljon mukavampaa kuin negatiivisiin ajatuksiin tarrautuessa.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Mennyt vuosi 2015 ja tuleva vuosi 2016

Taas on joulukin vietetty ja vuosi vierähtänyt nopeasti. Aika siis muistella menneitä ja suunnitella tulevia kissarintamalla, kuten minulla on ollut vuodenvaihteessa tapana.


Vuosi 2015

 

Pennut

 

Tänä vuonna pentusuunnitelmat eivät ihan toteutuneet niinkuin piti. Sijoitusburma Luna yritettiin astuttaa useaan otteeseen, mutta tulosta ei tullut. Paitsi sitten kun tapahtui vahinko ja siamilaiskollini Raxu pääsi karkaamaan huoneestaan ja astumaan Lunan. Tuloksena oli siis neljä tonkineesipentua. Kaikki pennut löysivät itselleen lemmikkikodit. Raxu oli silloinkin jo implantilla ja ei ole saanut tänä vuonna muita pentuja. Sen sijaan Raxuttimen Cleverkitty-lapsoset ovat jo tehneet meille lapsenlapsia.

"Luna", Frostnight's Rainy Lullaby, BUR h

 

Kissat


Kastraattiburma Edi on nyt kymmenvuotias. Kastraatti-itämainen Neffi täytti sekin jo viisi vuotta. Raxu pysyttelee kollina, mutta on edelleen Suprelorin-implantilla, eikä sen loppumisesta ole vielä merkkejä.

Lisäksi joukkoomme liittyi kauan haaveiltu itämainen pitkäkarvapoika Yaron ("Jape"). Se on hopeatickedtabby väriltään. Yaron on sijoituksessa Mummeli-kissalasta. Poika on luonteeltaan aivan mahtava kehrääväinen rakkauspakkaus. Reipas ja rohkea kaveri, joka tutustui nopeasti taloon ja muihin kissoihin.

Luna siirtyi jouluksi sijoituskotinsa omistukseen. Eli burmapentujakaan ei ole nyt tulossa. Päätin, että tämä on paras vaihtoehto kaikille, kun pentusuunnitelmat vain venyivät ja olivat hyvin epävarmoja.

"Jape" Mummeli Sofinho Yaron, OLH ns 25. Kuva: Petri Jaakkola

 

Näyttelyt


Näyttelyissä käytiin tänä vuonna reilusti, kun ei pentujakaan ollut. Raxu valmistui Supreme Championiksi ja Neffi Supreme Premioriksi. Niiden osalta on näyttelyt toistaiseksi käyty. Raxu varmaan jatkaa joku päivä, kunhan siirtyy kastraatiksi. Jape aloitteli pentuluokassa ja oli RUROKin vuoden viimeisessä näyttelyssä myös TP, mistä olin todella iloinen.


"Raxu", SC Ralph Sia Alicia, CZ, SIA b. Kuva: Pirjo Kiviniemi

 

Vuosi 2016

 

Pennut


Pentuja ei ensi vuodelle ole luvassa omassa kasvatuksessa. Mutta saa nähdä saavatko nuo leikkaamattomat pojat jotakin aikaan.

"Raxu" SC Ralph Sia Alicia, CZ, SIA b

Kissat


Haaveilen kyllä kaikenlaisista kissoista, mutta harmi, ettei kotiini nyt mahdu kovin montaa uutta kissaa :) Haaveissa mm. Yaronille ja Raxulle morsian, mutta mistä sellainen löydettäis? (Kun ei saa olla naamio, eikä hopea ja pitää olla PRA-negatiivinen...) Sen enempiä en kyllä kasvatusta suunnittele enää tulevaisuudessa, kunhan saisin pojille pentueet ja itselleni oman kasvatin kotiin ja näyttelyihin seuraksi, varmaan sitä myös siitokseen voisi lainata. Myös lyhytkarvapoikaa (itämaista siis) haaveilen ja vähän muutakin. Näyttelyburmapoikakin olisi kiva, mutta ehkä sitten joskus tulevaisuudessa, kun ensin voitan lotossa ja ostan kissoilleni ison talon. Mutta saa nyt nähdä, mitä vuosi tuo tullessaan. Suunnitelmat ovat aika avoinna vielä ja lähinnä haaveiluasteella :D Toivotaan vaan, että kaikki kaverit kotona pysyttelevät terveinä.

"Jape" Mummeli Sofinho Yaron OLH ns 25 ja "Edi" GIP LV*Malsan Mel, BUR n

 

Näyttelyt


Näyttelyissä käy ensi vuonna varmaankin lähinnä nuori mies Yaron. Saa nähdä, miten uusi kategoriajako vaikuttaa. Tarkoitus olisi nyt ainakin muutamassa näyttelyssä esiintyä :)


"Jape" Mummeli Sofinho Yaron, OLH ns 25, ensimmäisessä näyttelyssään. Kuva: Petri Jaakkola

Kiitos kaikille ystäville ja tuttaville vuodesta 2015. Ja hyvää ja jännittävää Uutta Vuotta 2016! Toivottavasti meillä kaikilla on onnellinen vuosi edessä :)

lauantai 22. elokuuta 2015

Salarakkauden suloiset lapset

Niin sitä vaan sattuu ja tapahtuu. En ollenkaan uskonut, että vahinko voisi käydä meillä, mutta niin vaan on käynyt ja suloiset tonkineesinaamiolliset vauvat näkivät päivänvalon 4.7.2015. Lapset ovat siis siamilaisen ja burman jälkeläisiä. Tonkineesi on siamilaisesta ja burmasta kehitetty rotu, mutta näitä pentuja ei rekisteröidä ja siinä mielessä ne ovat kotikissoja. Pennuista on kuitenkin ilmoitettu Kissaliitolle.

Sijoitusburmanaaraani Lunan ollessa hoidossa meillä, eräänä yönä siamilaiskollini Raxu oli tehnyt melkoiset houdinit ja murtautunut aamuyöllä ulos huoneestaan Lunan seuraan. Mitään astumista en kuullut, tai merkkejä nähnyt, aamulla vain löysin ne yhdessä.

En aluksi uskonut, että Luna olisi raskaana. Sitä on yritetty astuttaa useita kertoja eri kolleilla tuloksetta ja nyt se viettää pari tuntia implantilla olevan kollin kanssa vahingossa ja tulosta tulee...
No, salarakkauden tuloksena on siis 4 pientä hörökorvaa, 3 poikaa ja yksi tyttö. Yksi punanaamio, muut suklaanaamioisia. Suloisia ja vauhdikkaita pentuja, kuten yhdistelmästä voi odottaa. Ovat muutenkin hyvin samanlaisia kuin isänsä ja äitinsä, eli hyvin ihmisen seurassa viihtyviä, sylittelystä ja rapsutuksista tykkääviä (silloin kun ehtivät pysähtyä, ovat TODELLA vilkkaita). Ne myydään lemmikiksi vain rakastaviin koteihin. Molemmat vanhemmat on siis rekisteröity ja terveystutkittu. (fiv, felv, ihosienet sekä rotukohtaiset testit.)

tiistai 18. elokuuta 2015

Kissatatuointeja

Tämän yhden kerran käsitellään enemmän kissamammaa kuin itse kissoja. Minulla on kuusi pientä tatuointia, joista 2 on kissoja. Vanhempi tatuoinneista on otettu yli viisi vuotta sitten. Se kuvaa enemmän burmaa ja ylipäätään kissaa ollen aika yksinkertainen. Valitettavasti nyt ottamani kuvat ovat aika huonoja, mutta kyllä niistä jonkin käsityksen saa.






Toinen tatuoinneista tuli eilen ja on vielä uudenkarhea. Siitäkään en kännykällä saanut kovin hyvää kuvaa. Tämä pieni kissa on ranteessa ja kuvaa itämaista ja erityisesti ensimmäistäni, eli Neffiä. Vaikka kuva onkin leikkimielinen ja korvat ovat vähän liioitellut.


sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Mennyt vuosi 2014 ja tuleva vuosi 2015

Joulu on jälleen vietetty ja uusi vuosi tekee tuloaan. Nyt on taas aika koota yhteen vähän tämän vuoden tapahtumia, sekä suunnitella tulevaa vuotta, kuten minulla on vuodenvaihteessa tapana ollut :)

Vuosi 2014

 

Pennut


Vuonna 2014 syntyi yksi pentue Neffille ja Raxulle. Valitettavasti kaikki ei mennyt kuten toivottiin, vaan molemmat pennut menehtyivät. Tällöin päätin, ettei lisää pentuja ainakaan kovin pian tule. Neffikin oli sektion yhteydessä steriloitu, joten ainoa naaraani on sijoitusburma Luna. Raxutin sai pennut myös Cleverkitty-kissalaan. Viisi kaunista siamilaisvarianttilasta Cleverkitty Yesterdayn kanssa.

Raxuttimen pentuja. Kuva: Kirsi Ahvas

 

Kissat


Kissavahvuudessa ei juuri tapahtunut muutoksia. Muita kiusannut Nasu löysi itselleen uuden kodin, jossa on voinut hyvin. Kotona siis nyt leikattu Neffi, ensi vuonna 10 täyttävä Edi, sekä leikkaamattomana kollina edelleen pysyttelevä Raxu.

Edi burma ja Raxutin siamilaiskolli

 

Näyttelyt


Kun pentusuunnitelmat kariutuivat, onkin syksyn aikana käyty aika paljon näyttelyissä. Varsinkin Raxun kanssa, joka onkin menestynyt ihan hyvin. Ollut mm. 3 x BIS ja valmistui Grand International Championiksi. Neffikin on ollut muutamassa näyttelyssä mukana ja kaikissa BIS. Nyt tarvittaisiin vielä yksi BIS-voitto....

Neffi Tallinnan näyttelyssä. Kuva: Tessa.lv

 

Vuosi 2015

 

Pennut


Ainoa leikkaamaton naaras on siis burmatyttö Luna, jolle on toiveissa pentue kevääksi, mutta saa nyt nähdä miten sen kanssa käy. Muita leikkaamattomia naaraita ei tällä hetkellä ole, joten sen enempää pentuja ei ole suunnitelmissakaan. Kasvatus on siten toistaiseksi tauolla. Välillä on hieman toiveita ollut, että jos kuitenkin.... mutta ehkä kuitenkaan ei ihan lähitulevaisuudessa.
Raxua ei kuitenkaan ole tarkoitus leikata vielä, ja sille soisinkin vielä pentuja, jos kiinnostava yhdistelmä löytyy.

Luna, Frostnight's Rainy Lullaby, BUR h

 

Kissat


Minulla on paljon paljon paljon kissahaaveita. Saa nähdä mihin suuntaan lähden, mutta luultavasti kissavahvuus lisääntyy tulevaisuudessa. Haaveilen edelleen balineeseista, mutta lisäksi itämaisista pitkäkarvoista, varsinkin bicolorina, peterbaldeista, kaneli-itämaisista, selkirk rexeistä, devoneista.... joten saa nähdä. Nyt on mahdollista mikä tahansa :) Luultavasti kuitenkin pysyn nyt kollipojissa.

Neffi, Birregin Victory Ford, OSH n

 

 Näyttelyt


Koska pentuja ei ole tulossa mahdollisen sijoituspentueen lisäksi, luultavasti näyttelyitä harrastetaan ainakin Raxun ja Neffin kanssa, kunhan pääsisin käyttämään ne ulkomailla alkuvuodesta, koska sertijumissahan Neffi on ja kohta Raxutinkin. Raxu olisi kiva saada SC:ksi. Neffiäkin näyttelyttäisin mielelläni enemmän, se on niin kiltti ja pärjännyt hyvin.

Raxu Tallinnan näyttelyssä. Kuva: Tessa.lv
 

Hyvää vuotta 2015 kaikille! Kiitokset kaikille ystäville, että olette olleet mukana iloissa ja suruissa.

 

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Poks :/

Joku varmaan muistaa, että kasvatuksen jatkoa on pohdittu ennenkin. Asia oli taas monesti mielessä Neffin keisarinleikkauksen ja sterilisaation jälkeen. Itämaista naarasta ei sitten jäänyt jatkoon enää ollenkaan. Vaihtoehtoina oli pitää kotona vain kolleja, tai hankkia viimein se unelmoitu balineesinaaras kasvatukseen. Lopullinen päätös syntyi kun Tauno oli jättänyt meidät, eikä tämä päätös ollut edes vaikea. Kasvatus jää tauolle ennalta määräämättömäksi ajaksi. Ainoa sijoituksessa oleva kasvatusburmanaaraani Luna varmaan saa vielä pentueensa kuten on suunniteltu, mutta sen jälkeen minulle ei jää enää naaraita, enkä ole hankkimassa uutta toistaiseksi. Ehkä sitten joskus...

Vaikkei omalle kasvattajanimelle pentueita tule, siitoskolleja saattaa kotona olla, ja näyttelyissä varmaan käydään silloin tällöin. Raxu on edelleen leikkaamaton, eikä leikkaukseen ole kiirettä.

Olin viikonlopun mökillä ja siellä ehti vielä miettiä asiaa. Syitä tällaiselle päätökselle on paljon. Tämä viimeisin katastrofipentue on vain se viimeinen tippa. En ala tekemään mitään tyhjentävää selontekoa, eikä minun tarvitsekaan. Ystäviä ja kissapiirejä en tosiaan ole kokonaan jättämässä, enkä lupaa, etten koskaan enää omia pentueita kasvata. Mutta tällä hetkellä asiat on näin, ja suoraan sanottuna tuntuu helpottavalta.

Tällaisissa maisemissa olin rauhoittumassa. Ympärillä paljon linnunlaulua. Hyttysiäkin oli vain muutama, joten istuttiin koko ilta terassilla.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Mennyt vuosi 2013 - tuleva vuosi 2014


Joulu on jälleen vietetty ja uusi vuosi tekee tuloaan. Nyt on taas aika koota yhteen vähän tämän vuoden tapahtumia, sekä suunnitella tulevaa vuotta :)

Vuosi 2013

Pennut
Tänä vuonna kissalassa syntyi yksi burmapentue, jonka emona oli Metsäkansan Ihana Isabella ”Belle” ja isänä Saksantuontikollimme Laurin Von Tali ”Nasu”. Pennut kasvoivat sijoituskodissa Jokelassa. Kiitos Maria hyvästä hoidosta <3 Kaikki pennut löysivät mukavat kodit ja ainoa tyttöpentu Frostnight's Rainy Lullaby ”Luna” muutti sijoituskotiin Hyvinkäälle.
Nasun pentueita putkahteli ympäri Suomen ja yksi Ruotsiinkin. Meille siis tuo R-pentue ja lisäksi Metsäkansan, Aavan, Bumpulina ja ZirCat's kissaloihin.
Bellen pentuja


Kissat
Tänä vuonna kissalan kissamäärässä tapahtui muutoksia. Jo mainitsemani Luna siis muutti sijoitukseen, mutta myös Frostnight's päämajaan muutti uusi tulokas, Tsekintuonti siamilainen Ralph Sia Alicia*CZ ”Raksu”. Olen todella onnellinen tästä pojasta. Luoteeltaan hän on oikea pusukone ja samalla omapäinen nuori herra. Ulkonäöltäänkin mukava poju. Muu kissakoostumus kotona pysyi samana, Edi, Neffi sekä keväällä konsultiksi siirtynyt Nasu.

 Ralph Sia Alicia *CZ 5 kuukautta
Näyttelyt
Muutamassa näyttelyssäkin on tänä vuonna käyty. Neffi (Birregin Victory Ford, OSH n) valmistui alkukesästä Hyvinkään näyttelyssä Supreme Championiksi! Nasu taasen on valmistunut International Championiksi Ruotsissa keväällä, sekä nyt syksyllä Premioriksi. Neffi ei toistaiseksi käy näyttelyissä, koska minua ei kauheasti kiinnosta pelkkien kunniamainintojen hakeminen. Myös Luna debytoi näyttelyissä, ja tulosena ex1 ja paljon paljon kehuja. Raksu oli pentuna muutaman kerran nominoitu ja kerran myös BIS.
Nasu ja IC-ruusuke Ruotsissa.

Vuosi 2014

Pennut
Ensi vuoden puolella odotellaankin sitten Raksun pentueita. Yksi ulkopuolinen naaras on tavattu ja Neffinkin kanssa Raksulla oli treffit. Jos ne tuottivat tulosta, on pentuja odotettavissa helmikuun lopussa. Mikäli ei tulosta vielä tullut, uusi yritys seuraavasta juoksusta. Riippuen siitä, miten tämän pentueen kanssa menee katsotaan sitten jatkoa. Myös Lunalle on suunnitteilla pentue vuoden loppupuolikkaalla. Isää ei ole vielä valittu, eikä muutenkaan suunnitelmia lyöty lukkoon.Lisäksi Belle on lainattu kasvattajalleen Metsäkansan kissalaan Ruotsin Uppsalaan, mihin sen on myös tarkoitus saada pian pentue.
Raksusta tulee toivottavasti isä 2014


Kissat
Vuosi sitten kirjoituksessani haaveilin kovasti simskukollista. Se haave on nyt täyttynyt. Nyt haaveillaan, että Neffin ja Raksun pentueesta joku jäisi kasvatuskäyttöön. Myös haaveissa siintää simsku tai balineesi naaras, joka siis olisi eri sukuinen ja kävisi ehkä Raksulle morsiameksi myöhemmin. Se haave on kuitenkin hyvin alkutekijöissään, katsotaan ensin miten pentusuunnitelmat etenevät.
Burmista Belle tulee todennäköisesti etsimään uutta kotia pentueensa jälkeen. Valitettavasti sen sijoituskodissa tilanne meni niin, ettei se voi sinne enää palata ja tännekään sitä ei voi ottaa, koska se ja Neffi eivät todellakaan tule toimeen. Belle on todella ihana kissa, kiltti ja melko hiljainen burma, joka tykkää leikkiä noutamista. Toivon, että se löytäisi itselleen unelmakodin, jossa ei olisi muita naaraita, mutta leikattu kolli sopisi hyvin kaveriksi.

Belle on ihana 5-vuotias punainen burmanaaras


Näyttelyt
Näyttelytahti hidastuu selvästi ensi vuonna. Raksu alkaa tavoitella titteleitä, mutta nyt näyttää, että keväästä ei kovin moniin näyttelyihin päästä. Nasu tarvitsee ulkomaan sertin, eli sekään ei voi nyt kotimaan näyttelyihin osallistua. Neffi on edelleen tauolla ja Edi on jo eläköitynyt. Lisäksi, jos meillä on keväällä pennut, keskitytään niihin. Syksystä näytelmiä voikin sitten olla enemmän.

Vielä vilkaisu pidemmälle...
Viime kesän aikoihin olin jo aivan varma, että kasvattaminen osaltani tulee loppumaan tai ainakin jää tauolle. Alkusyksystä päätin antaa itselleni vielä puoli vuotta aikaa pohtia tätä, koska en tahdo tehdä tällaista päätöstä hätiköiden. Puoli vuotta tulee kuluneeksi helmikuun lopulla. Tällä hetkellä näyttää siltä, että uutta into on löytynyt ja pentueita tulee vielä useampi. Kokonaan ajatus lopettamisesta ei kuitenkaan ole kadonnut. Tuntuu vain, ettei se toistaiseksi ole ajankohtainen. Katsotaan, miten suunnitelmat ja haaveet toteutuvat tulevaisuudessa ja tuleeko minulle sittenkin vain kolleja jossain vaiheessa. Kokonaan harrastuksesta en ole luopumassa, ja kovasti balineesitkin kiinnoistaisivat.
Neffi, Nasu ja Edi ovat ahtautuneet samaan patteripetiin.

Vielä kerran kiitos kaikille ystävillemme vuodesta 2013 ja ollaan yhteistyössä myös vuonna 2014! <3