sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Mennyt vuosi 2014 ja tuleva vuosi 2015

Joulu on jälleen vietetty ja uusi vuosi tekee tuloaan. Nyt on taas aika koota yhteen vähän tämän vuoden tapahtumia, sekä suunnitella tulevaa vuotta, kuten minulla on vuodenvaihteessa tapana ollut :)

Vuosi 2014

 

Pennut


Vuonna 2014 syntyi yksi pentue Neffille ja Raxulle. Valitettavasti kaikki ei mennyt kuten toivottiin, vaan molemmat pennut menehtyivät. Tällöin päätin, ettei lisää pentuja ainakaan kovin pian tule. Neffikin oli sektion yhteydessä steriloitu, joten ainoa naaraani on sijoitusburma Luna. Raxutin sai pennut myös Cleverkitty-kissalaan. Viisi kaunista siamilaisvarianttilasta Cleverkitty Yesterdayn kanssa.

Raxuttimen pentuja. Kuva: Kirsi Ahvas

 

Kissat


Kissavahvuudessa ei juuri tapahtunut muutoksia. Muita kiusannut Nasu löysi itselleen uuden kodin, jossa on voinut hyvin. Kotona siis nyt leikattu Neffi, ensi vuonna 10 täyttävä Edi, sekä leikkaamattomana kollina edelleen pysyttelevä Raxu.

Edi burma ja Raxutin siamilaiskolli

 

Näyttelyt


Kun pentusuunnitelmat kariutuivat, onkin syksyn aikana käyty aika paljon näyttelyissä. Varsinkin Raxun kanssa, joka onkin menestynyt ihan hyvin. Ollut mm. 3 x BIS ja valmistui Grand International Championiksi. Neffikin on ollut muutamassa näyttelyssä mukana ja kaikissa BIS. Nyt tarvittaisiin vielä yksi BIS-voitto....

Neffi Tallinnan näyttelyssä. Kuva: Tessa.lv

 

Vuosi 2015

 

Pennut


Ainoa leikkaamaton naaras on siis burmatyttö Luna, jolle on toiveissa pentue kevääksi, mutta saa nyt nähdä miten sen kanssa käy. Muita leikkaamattomia naaraita ei tällä hetkellä ole, joten sen enempää pentuja ei ole suunnitelmissakaan. Kasvatus on siten toistaiseksi tauolla. Välillä on hieman toiveita ollut, että jos kuitenkin.... mutta ehkä kuitenkaan ei ihan lähitulevaisuudessa.
Raxua ei kuitenkaan ole tarkoitus leikata vielä, ja sille soisinkin vielä pentuja, jos kiinnostava yhdistelmä löytyy.

Luna, Frostnight's Rainy Lullaby, BUR h

 

Kissat


Minulla on paljon paljon paljon kissahaaveita. Saa nähdä mihin suuntaan lähden, mutta luultavasti kissavahvuus lisääntyy tulevaisuudessa. Haaveilen edelleen balineeseista, mutta lisäksi itämaisista pitkäkarvoista, varsinkin bicolorina, peterbaldeista, kaneli-itämaisista, selkirk rexeistä, devoneista.... joten saa nähdä. Nyt on mahdollista mikä tahansa :) Luultavasti kuitenkin pysyn nyt kollipojissa.

Neffi, Birregin Victory Ford, OSH n

 

 Näyttelyt


Koska pentuja ei ole tulossa mahdollisen sijoituspentueen lisäksi, luultavasti näyttelyitä harrastetaan ainakin Raxun ja Neffin kanssa, kunhan pääsisin käyttämään ne ulkomailla alkuvuodesta, koska sertijumissahan Neffi on ja kohta Raxutinkin. Raxu olisi kiva saada SC:ksi. Neffiäkin näyttelyttäisin mielelläni enemmän, se on niin kiltti ja pärjännyt hyvin.

Raxu Tallinnan näyttelyssä. Kuva: Tessa.lv
 

Hyvää vuotta 2015 kaikille! Kiitokset kaikille ystäville, että olette olleet mukana iloissa ja suruissa.

 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Oikein ihanaa Joulua kaikille!

Hyvän Joulun toivotukset minulta ja kissoilta kaikille ystäville, tutuille ja lukijoille :)


maanantai 15. joulukuuta 2014

Kissinäyttely Hartolassa

Eilen sunnuntaina 14.12 olimme Raxuttimen (Ralph Sia Alicia *CZ, SIA b), sekä Neffin (Birregin Victory Ford, OSH n) kanssa Ykköskissojen järjestämässä näyttelyssä Hartolassa. Näyttely oli mukavan pieni ja sujui hyvin. Jotenkin TAAS kerran Neffi ja Raxu olivat eri tuomareilla juuri samaan aikaan (miten se aina onnistuukin meillä näin?) Neffin esitti ystävällisesti assistentti Kati. Neffin tuomari oli Veikko Saarela, ja arvostelu hyvä. Neffi oli myös TP. Raxulla tuomarina oli Ad de Bruijn. Hän ei juuri mitään miekkosesta sanonut, mutta serti tuli, kutsua TP-valintaan ei.

Paneelissa jännitin Neffiä kovasti. Neffin kantoi paneelissakin Kati, ja rouva näytti käyttäytyvän hyvin. Kiitos Katille <3 Tuomariäänet menivät ensin tasan. Vastassa oli suklaanaamio balineesityttö. Ratkaisemaan kutsuttiin Mira Fonsén, joka vertaili tyttöjä aika kauan, kunnes lopulta valitsi Neffin! Mun ihana tyttö oli jälleen BIS (kuten viimeisissä kolmessa muussakin näyttelyssään!) Minä ihan tärisin. Neffiä verrattiin vielä parhaaseen kastraattiurokseen, komeaan Nikkeen. Tottakai Nikke valittiin suorilta käsin paremmaksi tässä vertailussa :)

Näyttely oli oikein kiva ja oli kivaa nähdä taas tuttuja. Lisäksi kotiin päästiin oikein hyvissä ajoin, joten en joutunut kovin myöhään ajelemaan. Edi oli erittäin tyytyväinen tähän myös ja sain rapsutella herraa koko illan. Raukka oli yksin koko päivän.

Lisätään tähän vielä kuva musta ja Neffistä palkintoja kädet täynnä.
kuva: Erkki Meriläinen

maanantai 8. joulukuuta 2014

Ralph & Jessi Kittens

Olin viikonloppuna katsomanssa kohta neliviikkoisiksi ehtineitä Raxuttimen ja Jessin pentuja. Kuviakin tuli otettua aika kasa ja tässä vähän maistiaisia ihanista pennuista. Toivottavasti nimet menevät oikein :)

Halla (SIA b var) on porukan ainokainen tyttö



Kuura (SIA b var) ainoa suklaapoika on komistus



Tuisku (SIA d var) poika



Nirsku (SIA d var) myös punainen poika. Ja iso.



Kitti (SIA d var) Myöskin iso punainen poitsu



Emo Jessi hoitaa pentuja



maanantai 1. joulukuuta 2014

Retkellä Kuopiossa

Viime viikonloppuna olin Raxun (Ralph Sia Alicia *CZ) kanssa ISROKin  Kuopion näyttelyssä.

Lähdimme matkaan jo perjantaina, koska matka oli pitkä. Kuopiossa majoituimme hotelliin. Raxu tutki kiinnostuneena hotellihuonetta ja molemmat nukuimme yön hieman huonosti. Lauantaiaamuna suunnattiin hieman väsyneenä näyttelypaikalle Musti ja Mirri -areenalle. Tuomarina lauantaina oli Anna Wilczek. Hän tykkäsi Raxusta kovasti ja arvosteluseteli oli täynnä SUPERia. Ainoa miinus oli liian pyöreät silmät, jotka eivät ole tarpeeksi vinot. Serti kuitenkin saatiin helposti. Tuomarin parhaan valinnassa oli vastassa toinen hieno kolli ja tuomarilla oli todella vaikeuksia tehdä päätöstä. Lopulta tp:ksi kuitenkin valittiin se toinen kolli, jolla oli vieläkin parempi turkki. No, loppupäivän Raxu sai siis nukkua häkissä ja minä seurasin näyttelyä ja tapasin tuttuja. Väsyneenä palasin hotellille. Onneksi molemmat saimme nukuttua hyvin yömme.

Sunnuntaina taas heti aamusta näyttelypaikalle. Olin sen verran väsynyt, että en jaksanut herätä tarpeeksi ajoissa syödäkseni aamupalaa hotellilla. Onneksi oli kuitenkin eväitä mukana :) Aamupäivällä vein heti Raxun rinnakkaisarvostelua tekevän tuomarioppilaan tutkittavaksi. Hän piti Raxusta kovasti. Raxun varsinaisella tuomarilla oli toista kategoriaa aamupäivän ja hänen arvosteluunsa päästiin vasta myöhemmin. Tuomari oli Laura Burani. Hän piti myös Raxusta, myös silmistä. Raxutin sai siis sertinsä taas ja kutsuttiin tuomarin parhaan valintaan. Vastassa oli eilen tp:n voittanut kolli. Tällä kertaa Raxu voitti tp:n. Seurasin myös toisen tuomarin tp:t ja vastaan paneeliin tuli todella komea sininaamiokolli. Olin ihan varma, ettei Raxulla ole mahdollisuuksia sitä vastaan. Toisin kuitenkin kävi, ja Raxu pokkasi itselleen BIS-voiton molemmilla tuomariäänillä! Menin kyllä aika sanattomaksi :)

Odoteltiin vielä paneelin päättymistä ja jo ennen viittä päästiin lähtemään kotiin. Olin niin iloinen, ettei väsyttänyt yhtään, vaikka kotimatka oli taas pitkä. Ulkona oli satanut hieman luntakin. Kotona olimme hieman yhdeksän jälkeen navigaattorin sekoiluista huolimatta. (Matkalla pidin pienen tauon.) Kotona kissat olivat avanneet ruokalaatikon omatoimisesti ja avanneet itselleen raksubaarin. Olivat siis hyvinsyöneitä ja pulleita. Kyllä ne olivat muutenkin ruokaa saaneet, kun vanhempani olivat käyneet niitä ruokkimassa ja hellimässä poissaollessani. Viikonlopusta jäi hyvä maku, näyttely oli kiva, oli kiva nähdä tuttuja (!!) ja viettää viikonloppu reissussa. Kiitos ISROK! Vielä pari kuvaa itse BIS-miehestä.

Kuva: Mirka K.

Kuva: Mirka K.

torstai 20. marraskuuta 2014

Ralphista tuli isä!

Raxu tapasi syyskuussa ihanan balineesineidon Jessin (Cleverkitty Yesterday, BAL h). Viime viikolla syntyi viisi siamilaisvarianttipentua <3

kaunis emokissa Jessi

ylpeä isukki Raxu

tiistai 30. syyskuuta 2014

Syksy

Kauniita syyspäiviä on riittänyt ja aika lämmintäkin on ollut. Tänään on napsittu muutamia kuvia kissoista ja Edin kanssa käytiin myös ulkoilemassa.









maanantai 8. syyskuuta 2014

PIROK 7.9.

Tällä kertaa matkasimme Neffin ja Raxun kanssa Sastamalaan PIROKin näyttelyyn. Paikalla oli vain parikymmentä nelosta. Neffin (Birregin Victory Ford, OSH n) arvosteli Eric Reijers, jolla oli myös tuomarioppilas. Oli mielenkiintoista kuulla miten hän selitti oppilaalle Neffistä. Vähän pyöreä Neffi oli, mutta muuten oikein hyvä. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi kuulemma upean vihreisiin silmiin. Neffi siis sai sertinsä ja nappasipa vielä TP:n, jossa vastassa oli valkoinen siamilasnaaras. Paneelissa ei ollut vastustajaa, joten Neffi oli myös BIS!

Iltapäivällä oli sitten Ralphin (Ralph Sia Alicia, SIA b) vuoro esiintyä Marteinn Tausenille, jolle sama oppilaskin oli siirtynyt. Muuten Raxusta kyllä tykättiin, mutta pointit ja silmät olivat liian vaaleat. Näillä samoilla Raxu sitten hävisi TP:n toiselle nuorelle suklaanaamiolle.

Päivä oli kaikkiaan oikein mukava. Kotonakin olin jo kuuden aikaan, vaikka matkaan meni pari tuntia. Kiitos PIROK :)

maanantai 18. elokuuta 2014

Tallinnassa juhlittiin 16.-17.8.

Ja niin se vaan tuli tänävuonnakin aika lähteä Tallinnan näyttelyyn hakemaan niitä tarvittavia ulkomaansertejä. Mukana olivat Neffi ja Raxu. (Neffi nyt sitten tosin ei tarvinnutkaan vielä ulkomaansertiä, koska jäi edellisestä näyttelystä pois.) Edi lähti hoitoon mökille viikonlopuksi.

Matka alkoi perjantaina iltapäivällä kun pakattiin tavarat ja kissat bussiin. Sitten laivaan. Ilma oli mukava ja istuskelinkin lähes koko matkan kannella.


Hotellille päästiin illalla ja kissat tutkivat kiinnostuneena huonetta ja pitivät molemmat hassua piipitystä. Menin ajoissa nukkumaan, mutta kissat pitivät vielä jonkin aikaa hereillä.

Lauantai 16.8.2014

Birregin Victory Ford, OSH n
Tuomari: Gina Grob
EX1, CAP, NOM, BIS neuter female

Ralph Sia Alicia*CZ, SIA b
Tuomari: Martti Peltonen
EX1, CACIB, IC, NOM, BIS adult male

Lauantaina ajoissa näyttelypaikalle ja kissa sturdiin odottelemaan arvosteluja. Siinä oli aikaa jutella ihmisten kanssa ja jännittää ovatko kissat samaan aikaa tuomarilla, kuten minulla yleensä on Tallinnassa aina. Onneksi tällä kertaa toinen tuomareista aloitti nelosista ja toinen toisella kategorialla.





Neffillä oli Gina Grob tuomarina. Neffi esitti parastaan ja todettiin kelpo kissiksi. Aika lyhyt arvostelu, mutta serti tuli ja ainoana tuomarin kastraattinaaraana päätti tuomari myös nominoida Neffin. Raxua taas arvosteli Martti Peltonen, joka piti pojasta oikein paljon. Hieno kroppa ja väritys. Raxu sai siis sertinsä ja valmitui IC:ksi! TP-valinnassa oli mukana kaksi muutakin urosta, mutta Raxu oli sekä Martin että tuomarioppilaan mielestä paras. Molemmat kissat paneelissa ja multa meinasi räjähtää pää ilosta, vaikka ounastelinkin, ettei paneelissa menestystä tulisi. Sitten syömään ja odottelemaan loppukilpailua.

Paneelia jännitin hirveästi ja se tuntui sujuvan hitaasti, vaikka todellisuudessa se kyllä eteni aika nopeasti. Neloset tietenkin viimeisenä. Niin siinä vaan pääsi käymään, että molemmilla tuomariäänillä sekä Raxu, että Neffi olivat BIS! BOB kisassa kumpikaan ei sitten pärjännyt, mutta siitä viis, olihan tuo nyt jo niin hieno juttu muutenkin. Sitten hotellille taas. Tessa napsi kissoista kuvia paneelissa:

Kuva: Tessa.lv

Kuva: Tessa.lv

Kuva: Tessa.lv

Kuva: Tessa.lv

Kuva: Tessa.lv

Kuva: Tessa.lv

Kuva: Tessa.lv

Kuva: Tessa.lv

Sunnuntai 17.8.2014

Birregin Victory Ford, OSH n
Tuomari: Martin Kabina
EX1, CAP, PR, NOM, BIS neuter female

Ralph Sia Alicia*CZ, SIA b
Tuomari: Marina Vinkel
EX1, CAGCIB, NOM, BIS adult male

Aamu alkoi taas aikaisin ja itse olin huonovointinen, mutta näyttelyyn sitä oli taas lähdettävä. Yritin siinä keräillä itseäni ja selvisin päivästä kunnialla. Tällä kertaa arvostelut alkoivat aikaisin ja molemmat kissat näyttivät TAAS olevan ihan samaan aikaan. Ja olivatkin lähestulkoon, mutta juuri ja juuri ehdin molemmat esittämään itse. Ja kiitos apua tarjonneille :)
Ensin oli Raxu Vinkelillä. Taas poikaa kehuttiin kovasti ja serti tuli helposti, sekä kutsu TP-valintaan. Sitten juoksinkin esittämään Neffiä Kabinalle. Kabina tykkäsi Neffistä ja serti tuli sekä titteli Premior. Neffi oli taas tuomarin ainoa leikattu naaras ja sai mielihyvin nominoinnin. Sitten juoksinkin Raxun luokse, joka kohta oli menossa TP-valintaan. Taas oli kaksi poikaa vastassa, mutta Raxun tie jatkui paneeliin.

Vähän sai jännittää, olisiko paneeli ajoissa ohi, sillä nyt oli kiire laivaan, joka lähti jo 16.30. Paneeli kuitenkin alkoi ilmoitettuun aikaan, eli kahdelta ja nopeasti eteni, niin että hyvin ehdittiin loppuun asti olla. Tänään olikin tosi jännittävää. Ensin Ralphia vastassa oli musta kolli, jonka kanssa äänet menivät tasan. Ratkaisemaan kutsuttiin Martti Peltonen ja kissoja vertailtuaan hän valitsi Raxun voittajaksi! Neffin kanssa kävi ihan samoin, äänet menivät tasan, mutta sitten Neffi kuitenkin sai ratkaisevan äänen ja voitti. Että niin sitä vaan lähdettiin kotiin kahden tuplavoittajan kanssa. Oli aika hassu tunne. Palkintoja oli kaksi kassillista, eli onneksi oltiin bussilla matkassa että saatiin nekin mahtumaan mukaan.

Paneelin jälkeen kiireesti kamat bussiin ja siitä lähdettiinkin sitten heti satamaa kohti. Kotona olin jo ajoissa ennen yhdeksää ja kissat vetivät tyytyväisenä rallia loppuillan.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille, joita tapasin matkalla, oli kiva nähdä ja toivottavasti tavataan taas näyttelyssä!

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kesä

Eipä meillä paljon mitään ole tapahtunut viimeaikoina. Kesää ollaan vietelty.




sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Elämä jatkuu taas...

On palattu arkeen ja kaikki voivat hyvin. Tällä hetkellä kaikki kissat tulevat oikein hyvin toimeen keskenään ja Neffikin uskaltautuu keittiöön syömään ja sänkyyn nukkumaan ja jopa haastaa poikia leikkimään, kun sen kiusaaja Nasu on muuttanut omaan kotiinsa. Kaikilla on hyvä olla. Nasu sai kodin, jossa sillä on toinen kastraattikolli leikkiseurana ja siellä on kuuleman mukaan mennyt ihan hyvin. Lisäksi Nasu saa nyt ansaitsemaansa huomiota oikein reilusti.

Toistaiseksi mennään siis tällä kissaporukalla. Edi ja Neffi ovat leikattuja nyt molemmat ja Raxu saa toistaiseksi olla kolli, kunhan ei yhtään enempää ala merkkailla. Nyt se on vielä "hallinnassa". Näkisin mielelläni, että Raxu saisi pentueen tai pari ennen leikkausta. Lisäksi sijoituskodissaan asuu Luna, jolle ei tällä hetkellä ole pentusuunnitelmia. Ehkä jossain vaiheessa kuitenkin.

Näyttelyihin on nyt ilmoitettu Neffiäkin taas, kun se aloittaa uransa alusta kastraattina. Lisäksi Raxu toivottavasti taas Tallinnan elokuun näyttelyn jälkeen pääsee näyttelemään Suomessakin. Jotain jännää sitä täytyy olla ja tekemistä ;) Koko kesä oli suunniteltu sen mukaan, että on pentuja, joten nyt muita suunnitelmia ei hirveästi ole.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Poks :/

Joku varmaan muistaa, että kasvatuksen jatkoa on pohdittu ennenkin. Asia oli taas monesti mielessä Neffin keisarinleikkauksen ja sterilisaation jälkeen. Itämaista naarasta ei sitten jäänyt jatkoon enää ollenkaan. Vaihtoehtoina oli pitää kotona vain kolleja, tai hankkia viimein se unelmoitu balineesinaaras kasvatukseen. Lopullinen päätös syntyi kun Tauno oli jättänyt meidät, eikä tämä päätös ollut edes vaikea. Kasvatus jää tauolle ennalta määräämättömäksi ajaksi. Ainoa sijoituksessa oleva kasvatusburmanaaraani Luna varmaan saa vielä pentueensa kuten on suunniteltu, mutta sen jälkeen minulle ei jää enää naaraita, enkä ole hankkimassa uutta toistaiseksi. Ehkä sitten joskus...

Vaikkei omalle kasvattajanimelle pentueita tule, siitoskolleja saattaa kotona olla, ja näyttelyissä varmaan käydään silloin tällöin. Raxu on edelleen leikkaamaton, eikä leikkaukseen ole kiirettä.

Olin viikonlopun mökillä ja siellä ehti vielä miettiä asiaa. Syitä tällaiselle päätökselle on paljon. Tämä viimeisin katastrofipentue on vain se viimeinen tippa. En ala tekemään mitään tyhjentävää selontekoa, eikä minun tarvitsekaan. Ystäviä ja kissapiirejä en tosiaan ole kokonaan jättämässä, enkä lupaa, etten koskaan enää omia pentueita kasvata. Mutta tällä hetkellä asiat on näin, ja suoraan sanottuna tuntuu helpottavalta.

Tällaisissa maisemissa olin rauhoittumassa. Ympärillä paljon linnunlaulua. Hyttysiäkin oli vain muutama, joten istuttiin koko ilta terassilla.

torstai 29. toukokuuta 2014

Tauno ei jaksanut pidemmälle..

RIP Frostnight's Charming Devil, "TAUNO"
19.4.2014 - 26.5.2014


Taunon valtasi tulehdus eikä se jaksanut enää. Tuli aika päästää pikkuinen ikiuneen. Tämän sydäntenvaltaajan poismeno oli pahin isku jonka kasvatuksessa olen kokenut.