keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Mennyt vuosi 2017 ja tuleva vuosi 2018

Kylläpä vuodet vaan liikkuu nopeasti. Tänä vuonna onkin ehtinyt tapahtua paljon ja ensi vuodeksi on luvassa lisää suunnitelmia.

Vuosi 2017

Pennut

Meillä oli vuonna 2017 yksi pentue. Emona oli Armi ja isänä sijoituspoju Jape. Pentue oli ihan mahtava. Kaikki olivat hyväluontoisia ja kauniita ja pentuaika meni tosi hyvin. Yhteensä viisi pentua syntyi 13.6. Itämaisia pitkäkarvoja ja lyhytkarvoja. Armi oli hyvä emo ja sai apua hoitosedän hommiin ryhtyneeltä Raxulta. Pennuista jäi kotiin komia kolli Lemmysteri.
Jape kävi myös riuureissulla Ruotsin puolella ja sai pentueen Spotless-kissalassa. Kaksi itämaista pitkäkarvapoikaa Spotless Märtan kanssa.

Armin ja Japen pentue

Kissat

Vuoteen kuului myös suuri menetys. Vähän pentujen syntymän jälkeen 12-vuotias burmakollini Edi menehtyi. Edi oli jo pitkään ajoittain voinut huonosti, silti lähtö oli yllättävä ja surullinen. Jään ikuisesti kaipaamaan ensimmäistä burmaani. Edi oli lempeä ja kiltti ja rakasti kaikkia ihmisiä ja myös kissoja. Varsinkin meillä syntyneet pennut olivat aina sen hoidossa.
Kun Edi lähti, löysin lohduttajan pienestä itämaisvauvasta, Lemmystä. Tarkoitus oli jättää kotiin tyttö tästä pentueesta, mutta Lemmy istui kaulallani ja lohdutti ja sanoi, että hän jää. En ole Lemmyn jäämistä katunut sekuntiakaan.
Jape siirtyi minun omistukseeni ja kastroitiin pentueidensa jälkeen.

"Edi" GIP & IC  LV* Malsan Mel, BUR n

Näyttelyt

Näyttelyissä meillä oli menestystä varsinkin TICAn puolella. Jape sai kuin saikin TICAn ylimmän tittelin ja valmistui Supreme Grand Champion Alteriksi voitettuaan Allbreed-ringin viimeisimmässä näyttelyssään. Myös Raxu oli näyttelyssä mukana ja valmistui Grand Championiksi ja palkittiin myös Judges Sweetheart-palkinnolla. Kauden 2016-2017 TICA EN-regionin palkitsemisissa sekä Jape että Armi olivat rotunsa parhaat kissat!
FIFen puolella näyttelyissä kävi lähinnä Lemmy nyt syksyllä. Se on saanut runsaasti kehuja ja ollut useasti TP ja kerran myös BIS! Monen tuomarin, ystävän ja kilpakumppanin sanat Lemmystä ovat lämmittäneet sydäntä. Kiitos <3 Jape valmistui alkuvuidesta GIC:si.
Itse lämmittelin vanhaa harrastusta ja osallistuin muutamaan näyttelyyn tuomariassistentin roolissa. Kivaa oli, ja tämä jatkunee myös ensi vuonna.

TICA EN-regionin vuoden kissa -ruusukkeet ja Japen SCGA-ruusuke

Vuosi 2018

Pennut

Suunnitteilla on yksi pentue myös uudelle vuodelle. Emona Armi (Noxx Dancing Queen) ja isukkina Raxu (Ralph Sia Alicia). Ensimmäiset treffit järjestettiin ennen joulua ja ihan kohta pitäisi selvitä, onko Armi tiineenä. Jos on, pennut syntyisivät helmikuun puolenvälin paikkeilla. Odotamme jännityksellä pentuetta. Luvassa olisi kauniita, rohkeita ja ihania vauvoja itämaisina ja ehkä myös siamilaisina. Lue lisää kotisivuiltamme ja aiemmasta blogikirjoituksesta!
Enempiä pentueita ei ole luvassa ensi vuodelle. Armi todennäköisesti laitetaan implantille ja Raxu leikataan pentujen synnyttyä. Raxu on tavannut myös kaksi muuta tyttöä, ja niistäkin odottelemme suurella mielenkiinnolla uutisia. Enempää pentueita Raxulle ei ole tulossa.

Raxu ja Lemmy-vauva.

Kissat

Tämä onkin jännittävä aihe. Jos nyt tuosta Armin ja Raxun pentueesta saisin sen kaipaamani tyttöpennun? Verkkoja on vedessä myös muuhun suuntaan...

Jape, Lemmy ja Armi

Näyttelyt

Alkuvuodesta Lemmy on menossa muutamaan näyttelyyn ja minä myös assariksi. Myös Japen kanssa yritetään taas. Sillä on ollut ongelmana ilmeisesti allerginen silmän punoitus, joka on nyt saatu menemään ohi. Toinen ongelma on, että se välillä nuolee karvoja selästään. Jos pentuja on luvassa, näyttelyitä taitaa ainakin keväällä olla tulossa vain pari. Toinen syy näyttelyiden vähentämiseen on, että muutamme vuoden alussa Tampereelle. Autottomana opiskelijana pitää harkita vähän tarkemmin, mihin näyttelyihin pääsee. Yksi asia on varma. Tulevaan FIFen World Winner Showhun osallistumme. Sehän järjestetään Tampereella 2018!

Lemmy TP-valinnassa. Kuva: Mirka Kivilahti

 

Uusi vuosi, uudet kujeet...

Suurin muutos ensi vuonna siis tulee olemaan muutto Tampereelle. Pennut syntyvät siellä ja kasvattaja alkaa siis opiskella uutta ammattia. Lisäksi toimin BaJaVa ry:n hallituksen jäsenenä ja pentuvälittäjänä. Puuhastelen myös Bajavan lehden ja nettisivujen kanssa. 
Täytyy myös sanoa, että kissaharrastuksen kautta olen saanut paljon ihania ystäviä ja kavereita. Joten kiitos sekä vanhoille, että uusille tuttavuuksille seurasta ja ystävyydestä, kauniista sanoista, jokaisesta halauksesta ja jännittämisestä ja juhlimisesta kissanäyttelyissä. Terveiset kanssakasvattajille, joilta olen saanut tukea ja jakaa ajatuksia ja tuntemuksia kasvatuksesta, sekä yhteistyöstä, joka on todella tärkeää tässä hommassa! Kiitokset myös kilpakumppaneille näyttelyissä, nähdään taas 2018, hyvässä hengessä :)

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Onnellista joulua kaikille ystävillemme!


Meillä onkin luvassa ISOJA muutoksia vuoden alussa. Heti tammikuussa kissalan on tarkoitus muuttaa Tampereelle! Lopullinen päätös asiaan tuli nopeasti, vaikka suunnitelma on ollut olemassa pidempään. Armin ja Raxun toivottu pentue siis syntyisi siellä. Tämän pentueen jälkeen kasvatus saattaa olla vähän aikaa jäissä. Katsotaan, miten elämä tekee uudet uomansa uudella paikkakunnalla.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Lemmyn näyttelysyksy

Niin se vaan tuli Lemmyseni neljän kuukauden ikään ja pääsi kokeilemaan näyttelyä. Kovasti hyvin herra käyttäytyi jo ekassa näyttelyssään. Olimme Ykköskissojen näyttelyssä Hartolassa. Lemmyn tuomarina oli Sara Ojaniemi, joka tykkäsi pikkupojasta kovasti ja nominoi Lemmysterin kovassa seurassa. Paneelissakin tuli ääni.
Tässä Lemmy Hartolassa menossa paneeliin juuri 4 kk täyttäneenä.
Seuraava näyttely oli URK:n näyttely Helsingin messukeskuksessa. Lauantaina tuomarina oli Dorota Szadurska. Hän tykkäsi kyllä Lemmysteristä, mutta tuomarin parhaassa oli taas kova kilpailu ja tällä kertaa voiton vei don sfinx pentu. Sunnuntaina mukana oli myös isä Jape. Lemmyn arvosteli Satu Hämäläinen, joka tykkäsi pojasta niin paljon, että taas Lemmy pääsi esiintymään paneeliin. Japekin sai sertinsä. Paneelissa ei tainnut tällä kertaa tulla ääniä.
Jape ja MiniMe

Mukava häkki oli pojalla ja isukilla

Lemmysteri ja iloinen kasvattajamamma. Kuva: Minna Saari

Lemmysteri ja iloinen kasvattajamamma. Kuva: Minna Saari
Myös Turussa TUROKin näyttelyssä oltiin molempina päivinä. Itse olin assarina koko viikonlopun ja pikaisesti esittelin Lemmyn tuomareille. Lauantaina Mira Fonsen ja sunnuntaina Veikko Saarela. Kumpanakin päivänä EX1 ilman suurempaa menestystä. Mutta hauskaa oli ja pikkumiehen eka kerta hotellissa.

Toinen vähän pidempi reissu tehtiin Kuopioon ISROKin näyttelyyn ja se kyllä kruunasi koko näyttelyvuoden. Mietin Kuopioon ajaessani, että kannattiko tänne nyt lähteä. Pitkä matka ja Japen jouduin jättämään kotiin, vaikka sekin oli ilmoitettu. Reissu oli kuitenkin ERITTÄIN mukava! Tapasin niin paljon ihania kissaihmisiä. Lauantaina Lemmy oli Juan José Martinez Vizcainon arvosteltavana. Ja saikin oikein kivat arvostelut. Yllätys oli kova, kun kovassa seurassa Lemmysteri nappasi taas nominoinnin. Mutta vielä suurempi järkytys kasvattajalle oli, kun Lemmy sai kaksi ääntä paneelissa! Kolmesta. Siis.... se oli BEST IN SHOW pentu. En meinannut ensin päästä liikkeelle hakemaan Lemmyä ihanan assistentin Paulan käsistä. Täytyy sanoa että kun oma kasvatti on ekaa kertaa BIS niin on se aika hienoa. Vähän tärisytti ja meikitkin taisi levitä :) Nopeasti hotellille ja rauhallinen loppuilta.

Sunnuntaina tasoiteltiin menestystä. Tuomarina tällä kertaa Carin Sahlberg. Hänkin kyllä Lemmingsistä kovasti tykkäsi, mutta tällä kertaa poitsu ei päässyt paneeliin. Ihan hyvä niin, sillä päästiin aiemmin lähtemään kotiin. Kotimatka kun taas oli aika pitkä, pimeä ja sateinen.


Hotellilla ekana iltana


<3

Lemmy odottelee paneelia kiltisti mamman sylissä
TP-valinnassa lauantaina. Kuva: Mirka Kivilahti
TP-valinnassa lauantaina. Kuva: Mirka Kivilahti
Sain mää sentään tällasen herkkutikun kun voitin.

Komea poika <3 Kuva: Mirka Kivilahti

Mä haluuuuun tonne, tuolla on kaveri! Lemmy oli täysi työ pitää Carinin pöydällä. Kuva: Mirka Kivilahti

Kiitos kivasta näyttelyvuodesta kaverit ja kilpakumppanit <3 Meillä onkin nyt isoja muutoksia luvassa ensi vuoden alusta...

Pikkulisäys vielä. Armi oli Raxun kanssa treffeillä eilen. Muutama viikko joudutaan odottelemaan, että nähdään onko vauvoja tulossa...

lauantai 18. marraskuuta 2017

Kevään pentusuunnitelmat

Kevään pentusuunnitelmat nytkähtävät hitaasti eteenpäin. Armin ja Raxun testitulokset tulivat tällä viikolla. Molemmat ovat odotetusti Fiv-, Felv- sekä ihosieninegatiivisia. Molemmat myös rokotettiin testien yhteydessä, joten nyt on kaikki valmiina pentuja varten. Tarkoitus on antaa Armille vielä pari pilleriä ja sitten jäädään odottelemaan juoksuja. Astutus on toiveissa joulukuun lopulla tai tammikuussa, jolloin pennut syntyisivät helmikuun tai maaliskuun aikoihin. Toki kovin tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, kaikkihan riippuu ihan siitä, milloin Armi päättää haluta vauvoja ja onnistuuko pari ensiyrittämällä. Raxu toki on jo kokenut kolli ja selvästi toipunut hormoni-implantistaan.

Toivotun pentueen vanhemmat:

"Armi" CH Noxx Dancing Queen, OSH c 24 var

"Raxu" SC Ralph Sia Alicia, CZ, SIA b
Molemmat vanhemmat ovat ihanaluontoisia kissoja ja kauniita <3 Raxu on PRA-kantaja ja Armi negatiivinen, joten pennut voivat olla korkeintaan kantajia. Eivät kuitenkaan sairastu PRA-silmäsairauteen. Kantajuudella on merkitystä vain kasvatuksessa, sillä kahta kantajaa ei saa yhdistää. Näin sairaita ei pääse syntymään.

Tulevat pennut olisivat todennäköisesti itämaisia lyhytkarvoja, mahdollisesti myös siamilaisia. Ne voivat myös kantaa pitkäkarvageeniä, mutta ovat ulkoasultaan lyhytkarvaisia. Siamilaiset ja itämaiset ovat sisarrotuja ja niitä saa yhdistää keskenään. Ne eroavat toisistaan vain väriltään. Pennut rekisteröidään Suomen Kissaliittoon, jonka kattojärjestö on kansainvälinen FIFe.

Väreinä olisivat mahdollisia lila ja suklaa eri muodoissaan. (Joko yksivärisenä, täplikkäänä tai mahdollisesti naamioina/tabbynaamiona.)

Armin edelliset pennut Japen kanssa olivat kaikki kauniita ja reippaita pikkukissoja. Myös Raxulla on kauniita jälkeläisiä. Joten näistä pennuista saattaisi syntyä myös näyttelyyn sopivia lapsosia. Toki pennut myydään pääasiassa rakastetuiksi perheenjäseniksi!

Tarkempia tietoja pentusuunnitelmista, pentukyselyistä ja pennun ostamisesta löytyy kotisivuilta ;) Kotisivuille myös päivittelen, jos/kun suunnitelma etenee.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Supreme Grand Champion Alter!

Jape teki sen! Viime FINTICAtin näyttelyssä Jape, (Mummeli Sofinho Yaron, OLH ns 25) onnistui saamaan kokoon sekä hurjan määrän pisteitä, että sen tarvittavan finaalivoiton ja valmistui siten Supreme Grand Champion Alteriksi, mikä on TICA:n korkein titteli leikatuilla kissoilla. Nyt tuli tällainen hieno diplomikin! Todella mahtavaa ja upeaa! Olen ylpeä hienosta pojasta.




sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pennut ovat lähteneet...

Armin ja Japen pennut löysivät kaikki kotinsa ja muuttivat tämän viikonlopun aikana. Tässä vielä viimeiset kuvat perjantailta, kun kaikki olivat koossa.


Frostnight's Warrior Of Life, Casimir

Frostnight's Moon Magick, Lyyli


Frostnight's The Rain Comes Falling Down, ei vielä saanut kotinimeään :)

Frostnight's For The Love I Bear, Apila
Frostnight's Shadegrown, Lemmy, joka ainoana jäi kotiin.
Pentukasan alla.
 Olo on haikea. Onneksi Lemmy jäi kotiin. Sekin on tänään vähän etsiskellyt kavereitaan.

perjantai 25. elokuuta 2017

Pojat kävivät TICA-näyttelyssä ja pentujen varaustilannetta

FINTICAt järjesti Helsingissä näyttelyn 12.-13.8. Mukana olivat Ralph ja Jape, jotka kummatkin pärjäsivät oikein hienosti.

Raxu jakoi tuomarien mielipiteet selvästi. Åsa Broingin kehissä se jäi aina rotunsa kakkoseksi eikä päässyt yhteenkään finaaliin. Mary Lise de Landtsheer taas rakastui poikaan ja hänen finaaleissaan Ralph oli AllBreed 2 ja 1 sekä Shorthair specialty finaalissa 1. Lisäksi Ralph sai sunnuntaina viimeisessä finaalissa Mary Lisen "Judges Sweetheart Boy"-palkinnon. Hän sanoi mm. että Ralph on hänen mielestään täydellinen siamilainen.

Jape osallistui näyttelyyn ensimmäistä kertaa leikattuna Alter-luokkaan. Åsan kehissä se pääsi yhteen AB-finaaliin ollen 5. ja SP-finaaliin ollen 4. Mary Lise otti Japen kaikkiin finaaleihin ja se oli AB-finaaleissa 1. ja 3. sekä SP Longhair-finaalissa 1. Näyttelyn päätteeksi se palkittiin koko näyttelyn 2. parhaana kastraattina. Kaikkein paras kastraatti oli ihana Aurinkokuningas, joka kyllä ansaitsi voittonsa :) Tässä vielä muutama kuva näyttelystä ja palkinnoista:











Japen ja Armin pennuista ovat vielä tytöt vapaana. Ihana pitkäkarva "Pikkunen", Lyhytkarvat "Hopis" ja "Tabby". Tytöt etsivät hyviä koteja. Voisivat myös lähteä kaksi samaan kotiin.

Luonteeltaan itämaiset ovat vauhdikkaita, sosiaalisia, osallistuvia ja ihmisrakkaita. Eivät mitään sohvankoristeitä vaan meneviä, uteliaita ja leikkisiä. Väsähtäessään ne toki tulevat mielellään syliin tai kylkeen kehräämään ja nukkuvat mielellään sängyssä tyynyllä tai peiton alla. Ne osallistuvat kaikkeen mitä teet ja rakastavat ihmisiään suuresti.

Tässä vielä uusimpia kuvia pennuista. Lisää löytyy FB-sivulta.
 
Hopis. Suloinen Hopsu on alustavasti varattu. Ensi viikolla sille tulee vieraita.

Lemmy. Ihana Lemmy-poika jää kotiin sulostuttamaan isän ja äidin elämää.

Pikkunen on pitkäkarvatyttö joka on vielä kotia vailla. Rasavilli ja rohkea tyttö.

Tabby on lyhytkarvatyttö ja myös kotia vailla. Ihana sylipurisija on hän.

Casimir on kotinsa jo hurmannut. Leikkisä ja rohkea poika, joka myös tykkää sylitellä silloin kun hänelle itselleen sopii.

perjantai 11. elokuuta 2017

Tytöt etsivät kotejaan

Meillä on kolme itämaista lyhyt-/pitkäkarva tyttöpentua etsimässä rakastavia koteja.

Hopeatäplikäs itämainen lyhytkarva ”Hopis” on suloinen, leikkisä ja vauhdikas tyttö, joka myös viihtyy sylissä kunhan ehtii rauhoittua.

Klassinen ruskeatabby itämainen lyhytkarva ”Tabbytypy” on joukon rauhallisin ja varovainen uusia asioita kohtaan. Tykkää kehrätä oman ihmisen sylissä. Sopisi myös näyttelyihin.

Ruskea ticked tabby itämainen pitkäkarva ”Pikkunen” on rasavilli ja rohkea tyttö. Ei niin hirveästi välitä sylittelystä, mutta tulee kyllä viereen ja masua saa rapsutella. Myös näyttelyainesta, jos se kiinnostaa. Pakko näitä tyttöjä ei tietenkään ole näyttelyyn viedä.

Takana Pikkuinen, sitten Hopis ja edessä Tabbytypy

Takana Pikkuinen, sitten Hopis ja edessä Tabbytypy

Mikäs tää on? Tabbytypy

Vasemmalta: Tabbytypy, Pikkunen, Hopis

Vasemmalta: Tabbytypy, Pikkunen, Hopis

Tabbytypy

Vasemmalla Pikkunen, oikealla Hopis

 
Lisätietoja kotisivulta: frostnights.weebly.com

Kyselyt mieluiten sähköpostilla: frostnights.cattery/at/gmail.com