torstai 27. joulukuuta 2012

Mennyt vuosi 2012 - tuleva vuosi 2013

Nyt kun joulukin on vietetty ja enää muutama päivä jäljellä tätä vuotta, onkin hyvä vähän koota yhteen mitä kissalassa on tänä vuonna tapahtunut ja mitä odotetaan ensi vuodelle:)

Vuosi 2012


Pennut
Tänä vuonna ei syntynyt kissalassa yhtäkään pentuetta. Keväällä toki hoidettiin Neffin itämaispentuetta, jonka luovutus oli maaliskuun alussa. Suunnitteilla oli kovasti Bellelle burmapentue, mutta kun ei se tyttö kiimaillut, niin asututus venyi ja venyi ja nyt pennut on sitten luvassa ensi vuodelle. No, ei mulla ole tarkoituskaan kovin usein pentueita tehdä, eli vauhti on ollut ihan sopiva oikeastaan. Mutta kyllä sitä jo pentuja kaivataan:)

Kissat
Tänä vuonna kissalan kissamäärässä tapahtui muutoksia. Belle ja Neffi joutuivat pentujen aikana riitoihin, eikä niitä saanut enää samaan tilaan sopimaan. Siksipä Bellelle jouduttiin etsimään sijoituskoti. Onneksi Maria antoi hyvän kodin ihan tästä läheltä neidolle, KIITOS!

Toinen muutos kissamäärässä tapahtui, kun nuori kolli Saksanmaalta saapui sulostuttamaan kissalaa. Nasu (Laurin Von Tali) on kaikkea mitä kollilta vain toivoa saattaa, upea luonne, terve ja hyvätapainen. Osaa käsitellä naisia pienen harjoittelun jälkeen ja komeakin tuo on. Olen aivan rakastunut meidän nuoreen mieheen. Ystäväni Tuulihan tämän ihanuuden löysi ja yhteistyössä se sitten hankittiin. Kiitos siis Tuulillekin yhteistyöstä!! Nyt odotellaan jo ensimmäistä pentuetta syntyväksi, katsotaan, ehtiikö se ennen uutta vuotta maailmaan:)

Näyttelyt
Kun pentuja ei ole ollut on ollut hyvä käydä näyttelyissä, joita sitten onkin kertynyt tälle vuodelle paljon. Neffi on valmistunut GIC:si ja SC:stä puuttuisi enää muutama serti. Muutama BIS-tuloskin on neitokaiselle tullut. Nasu on toinen näyttelyissä kävijä. Sekin on pärjännyt hyvin ja ollut mm. VP ja TP. Vielä yksi näyttely on tällekin vuodelle luvassa ensi viikonloppuna. Saas nähdä valmistuuko Nasu siellä CH:ksi vai onko kilpailu liian kovaa tällä kertaa:) Joka tapauksessa olen hyvin tyytyväinen näyttelyvuoteen.

Kiitos myös kasvattien omistajille, jotka olette tuoneet kissoja näyttelyihin! Reino (Frostnight's Oh So Cute!) valmistui PR:ksi ja Pedrokin (Frostnight's Play With Fire) kävi näyttelyitä kokeilemassa! Lisäksi Brianna (Frostnight's Brianna) esiintyi pennuissa ollen molempina päivinä tampereella TP! Kiitos myös muille kasvattien hyville ja ihanille kodeille!

Vuosi 2013


Pennut
Bellen pentujahan tässä tietenkin jo kovasti odotellaan. Uuden vuoden jälkeen saamme toivottavasti jo nähdä merkkejä tiineydestä. Pentue on kovasti odotettu ja syntyy Jokelaan Bellen sijoituskotiin. Pennuille toivotaan ihania, rakastavia koteja sekä mahdollisesti kollille ja naaraalle etsitään myös sijoituskotia, riippuen siitä, millainen kokoonpano syntyy.

Nasulle on pari pentuetta tulossa ja toivottavasti vielä pari naarasta saisi treffata lähiaikoina. Neffillekin on vielä hieman sekavia suunnitelmia olemassa. Tällä hetkellä Neffi on ollut kohta vuoden implantilla joten ensin odotetaan, kauanko se on toiminnassa. Odotamme mitä tuleman pitää sen suhteen ennen kuin suunnitelmia lyödään lukkoon.

Kissat
Kissalan kissakokoonpano tulee toivottavasti pysymään samana. No vähän haaveilen edelleen siitä simskukollista, katsotaan jos Neffi ensi vuonna mulle sellaisen tekisi, tai sitten seuraavana. Haaveissa olisi myös tuoda neloskolli ulkomailta, mutta sekin on tällä hetkellä todellakin vain haave.

Näyttelyt
Näyttelytahti hidastuu selvästi ensi vuonna. Neffi tarvitsee sen pari sertiä ja sitten pitäisi mennä ulkomaille hakemaan se viimeinen ennen korkeinta titteliä. Myös Nasu tarvitsee ulkomaansertin joko ennen tai jälkeen leikkauksen, kunhan ensin muutamassa näyttelyssä kävisi. Voi olla, että suunnitelmat menevät ulkomaanreissun osalta uusiksi. Tarkoitus oli suunnata helmikuussa Tallinnaan, mutta jos Bellen pennut syntyvät juuri ennen sitä näyttelyä, en varmaan uskalla matkaa varata. Seuraava mahdollisuus ulkomaanmatkaan voikin olla vasta elokuussa. Joten ei siis ole luvassa paljon näyttelyitä meidän porukalle. Ihan hyväkin, varsinkin ettei Neffin enää tarvitse juosta monissa näyttelyissä. Ei ne näyttelyt niin tunnu haittaavan, mutta matkoista ja näyttelyvalmisteluista se ei pidä.

Vielä kerran kiitos kaikille ystävillemme vuodesta 2012 ja ollaan yhteistyössä myös vuonna 2013 !  <3

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Hyvän Joulun Toivotukset! Merry Christmas!

Haluan toivottaa lämmintä ja mukavaa joulunaikaa kaikille ystäville ja tutuille, varsinkin kasvattieni omistajille sekä kasvattajakavereille! Nauttikaa rauhallisesta joulusta ja iloisesta uudesta vuodesta!!

I wish warm and lovely Christmastime to all friends! Specially to owners of cats bred by me and all my breederfriends! Enjoy relaxed Christmas and joyful New Year!



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kuuma puuma vietteli nuorukaisen

...vai menikö se toiste päin?

Joka tapauksessa Belle ja Nasu ovat nyt treffanneet. Jos treffit tuottavat tulosta, on pentueen laskettu aika helmikuun lopulla. Mutta odotellaan nyt ensin alkaako Belle näyttää tiineyden merkkejä. Niitä kovasti toivotaan, ja ainakin treffit menivät hyvin. Alku oli kyllä melkoisen hidas, kun Nasu vain kulki kiltisti Bellen perässä ja kurisi sille, eikä Belle päästänyt lähellekään. Nasu kuitenkin jossain vaiheessa hermostui, löysi miehekkyytensä ja pisti leikittelevän puumanaisen ojennukseen. Sen jälkeen alkoikin homma sujua ja molemmat olivat hyvin tyytyväisiä kissoja. Nyt peukut pystyssä että tulostakin treffeille tulee!

Belle, Metsäkansan Ihana Isabella (BUR d)
 

torstai 6. joulukuuta 2012

Nasun Sydän

Päätimme Nasun toisen omistajan Tuulin kanssa ultrauttaa Nasun sydämen, vaikkei tämä burmilla ole pakollista. On kuitenkin hyvä tarkkailla tilannetta myös sydänsairauksien osalta, vaikkeivat ne rodussa olisi laajalti tavattuja. Näin voidaan ehkäistä perinnöllisten sydänsairauksien leviämistä. Tietenkään Nasun taustatkaan eivät ole aivan yhtä hyvin tiedossa, kun se on ulkomaan tuonti. Saatan ultrauttaa myös muiden kasvatuskissojen sydämiä tulevaisuudessa.

Nasun (Laurin Von Tali) Sydämen ultrasi 5.12.2012 Seppo Lamberg ja sydän oli terve ja hyvässä kunnossa.

Belle ei edelleenkään ole osoittanut juoksun merkkejä. Odottelu tuntuu pitkältä. Nasu oli treffeillä toisen naaraan kanssa ja siellä oltiin oltu oikein rakastuneita ja tehty vauvoja innolla. Nasun ensimmäisten vauvojen pitäisi syntyä Uuden vuoden aattona. Ja näiden toisten aivan tammikuun lopussa. Jännitystä kerrakseen siis.