sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Elämä jatkuu taas...

On palattu arkeen ja kaikki voivat hyvin. Tällä hetkellä kaikki kissat tulevat oikein hyvin toimeen keskenään ja Neffikin uskaltautuu keittiöön syömään ja sänkyyn nukkumaan ja jopa haastaa poikia leikkimään, kun sen kiusaaja Nasu on muuttanut omaan kotiinsa. Kaikilla on hyvä olla. Nasu sai kodin, jossa sillä on toinen kastraattikolli leikkiseurana ja siellä on kuuleman mukaan mennyt ihan hyvin. Lisäksi Nasu saa nyt ansaitsemaansa huomiota oikein reilusti.

Toistaiseksi mennään siis tällä kissaporukalla. Edi ja Neffi ovat leikattuja nyt molemmat ja Raxu saa toistaiseksi olla kolli, kunhan ei yhtään enempää ala merkkailla. Nyt se on vielä "hallinnassa". Näkisin mielelläni, että Raxu saisi pentueen tai pari ennen leikkausta. Lisäksi sijoituskodissaan asuu Luna, jolle ei tällä hetkellä ole pentusuunnitelmia. Ehkä jossain vaiheessa kuitenkin.

Näyttelyihin on nyt ilmoitettu Neffiäkin taas, kun se aloittaa uransa alusta kastraattina. Lisäksi Raxu toivottavasti taas Tallinnan elokuun näyttelyn jälkeen pääsee näyttelemään Suomessakin. Jotain jännää sitä täytyy olla ja tekemistä ;) Koko kesä oli suunniteltu sen mukaan, että on pentuja, joten nyt muita suunnitelmia ei hirveästi ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti