tiistai 15. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen näyttely

RUROKin näyttely järjestettiin 12.-13.12.2015 Karkkilassa. Lauantaina mukana oli Yaron (Mummeli Sofinho Yaron, OLH ns 25). Sunnuntaina Yaron ja Raxutin (SC Ralph Sia Alicia, SIA b). Näyttely oli Yaronin ensimmäinen.


Jape oli aluksi vähän kummissaan, mihin on joutunut, mutta aika nopeasti se rauhoittui seuraamaan tilannetta sturdihäkin riippumatosta. Lauantaina sen arvosteli Marie Westerlund. Hän kovasti kehui poikaa, varsinkin silmienväriä ja tasapainoista kroppaa ja väriä. Pää oli kuitenkin vähän kapea hänen makuunsa. Tuloksena EX1. TP-valinnassa Yaron hävisi nätille siamilaispennulle. Mukava päivä ja oli kiva taas nähdä kaikkia tuttuja.

Sunnuntaina pojat viihtyivät yhdessä riippumatolla koko päivän arvosteluja lukuun ottamatta.



Mukava päivä taas. Raxu oli Hornellin arvostelussa ja sai kunniamainintansa ja ihan hyvän arvostelun. TP-valinnoissa ei kuitenkaan pärjätty. Yaron oli tällä kertaa Michael Edströmin arvosteltavana. Kovasti hän tykkäsi Japesta. (No kukapa ei, onhan tuo ihana poika) ja tuloksena taas EX1. Yaronin TP-valinta olikin sitten tosi jännittävä. Paikalla kolme kaunista pentua joista tuomari vertaili Japea ja toista pentua todella kauan. Erityisesti Japen pään linjat olivat Michaelin mielestä vahvemmat kuin kilpakumppanilla. Ainoa miinus Japessa oli, että korvat saisivat olla isommat ja alempana. Toisella pennulla taas oli oikein hienot show-korvat tuomarin mukaan. Pitkän mietinnän päätteeksi tuomari valitsi Japen Tuomarin parhaaksi pennukseen. Että olin ylpeä pikkuisestani <3
Paneelissa molemmat äänet menivät samalle siamilaispennulle, jolle lauantaina hävittiin jo TP-valinnassa, mutta ei se haittaa, Yaron oli reipas pieni poika paneelissakin. Tässä vielä pari kuvaa paneelista by Tessa.




Hieno lopetus viikonlopulle. Kotiinkin pääsimme ihan ajoissa. Kylläpä silti väsytti ja maanantai-aamuna vielä enemmän töihin noustessa. Mutta ei sekään haittaa, kun oli niin mukava viikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti